Adoption kautta tilapäiskodiksi

 Pesun tilapäiskoti Janika kertoo, kuinka päätyi mukaan tilapäiskotitoimintaan!

Muutama vuosi sitten aloin pohtimaan ajatusta omasta ensimmäisestä kissasta. Pitkän harkinnan ja etsinnän jälkeen sopiva kissa löytyi, ja kävin hakemassa rakkaan pikkuneitini meille asumaan eräältä eläinsuojeluyhdistykseltä. Muutaman kuukauden yhdessäolon jälkeen huomasin kissani kaipaavan kaltaistansa leikkiseuraa, ja ajatus toisesta kissasta sai vallan. Oli itsestäänselvyys, että antaisin jälleen oman kodin eläinsuojelun hoivissa olevalle kissalle.

Selvittelin Tampereella toimivia eläinsuojeluyhdistyksiä ja löysin Pesu Ry:n. Pesu ei ollut minulle entuudestaan tuttu, mutta nettisivuja selaillessa sain hyvän ja positiivisen käsityksen yhdistyksen toiminnasta. Kaikki yli 5 kk ikäiset kissat on leikattu, madotettu, rokotettu, sirutettu sekä FIV- ja FeLV testattu. Positiivista on myös se, että jokaista eläintä hoidetaan tilapäiskodissa, jossa niillä on mahdollisuus kodinomaiseen ympäristöön omaa, pysyvää kotia odottaessaan. Adoptoijana tuntui siis turvalliselta vaihtoehdolta hankkia juuri tältä eläinsuojeluyhdistykseltä uusi ystävä.

Sitten alkoi sen oikean karvatassun etsiminen Pesun nettisivuilta. Eläinten tilapäiskodissa asuminen mahdollistaa sen, että niistä voidaan kirjoittaa mahdollisimman kattava luonnekuvaus sekä kartoittaa vaatimukset ja toiveet tulevan kodin suhteen. Meidän hakukriteereinä oli sosiaalinen, leikkisä ja muiden kissojen kanssa toimeentuleva yksilö, ja näin jälkikäteen ajateltuna onneksemme olikin, sillä nuo luonteenpirteet helpottavat niin paljon enemmän tilapäiskotina toimimista nykyään! Pesu vastaanottaa kyselyt eläimistä ainoastaan puhelimitse, eli jännittynein, mutta innostunein mielin soitin kysyäkseni eräästä kissasta. Tämä kyseinen kissa oli jo meidän harmiksemme ehtinyt saamaan kodin, mutta meille suositeltiin, että kävisimme katsomassa luonteeltaan samantapaista kissaa. Puhelun yhteydessä kissakoordinaattori myös haastatteli minut, ja tämän jälkeen sain tilapäiskodin puhelinnumeron. Tilapäiskoti haastatteli minut vielä uudellen ja kartoitimme yhdessä voisiko tämä kissa sopia juuri meille. Sovimmekin tapaamisen melko pian. Tilapäiskodissa meitä oli vastassa iso herttainen kolli ja hänen kotihoitajansa. Kotihoitajat haastattelivat meitä useilla kysymyksillä, mikä tietenkin on todella hyvä, jotta he voivat varmistua kotiehdokkaan valmiudesta tarjota pysyvä koti. Päällimmäisinä kysymyksinä keskustelusta jäivät mieleen:”Kokemus kissoista? Millaista kissaa etsitte? Asuinympäristö? Ruokinta? Kuka hoitaa kissaa lomamatkan ajan? Millainen kissa odottaa jo kotona?”. Kävimme myös luovutussopimuksen kohta kohdalta läpi keskustellen ja jakaen mietteitä sekä kokemuksia. Pesun eläimiä ei luovuteta koskaan uuteen kotiin ensimmäisellä tapaamiskerralla, vaan miettimisaikaa annetaan molemmin puolin, joten suuntasimme kotiin pohtimaan päätöstä.

Kissa oli aivan ihana, mutta päädyimme siihen, että se ei ollut meille Se Oikea. Ilmoitimme tilapäiskodille asiasta ja soitin uudelleen kissakoordinaattorille. Hänellä olikin meille uusi ehdotus - 7kk ikäinen Luke. Sain tilapäiskodin yhteystiedot ja sovimme pian tapaamisen. Tilapäiskoti haastatteli meitä jälleen ja kävimme läpi luovutussopimusta. Tapaaminen meni hyvin ja saimme tutustua myös muutamaan muuhun Pesun tilapäiskotikissaan kyseisessä kodissa. Seuraavana päivänä ilmoitin tilapäiskodille, että antaisimme mielellämme Lukelle kodin, mikäli se heille sopii. Iloksemme Luken tilapäiskoti oli valmis pojan meille luovuttamaan!

Muutaman päivän kuluttua koitti luovutuspäivä ja pääsimme hakemaan Luken kotiin. Ensin tietenkin täytimme tilapäiskodissa luovutussopimuksen. Kissan luovutusmaksu oli 120€, ja olimme maksaneet sen Pesun tilille ennen luovutusta. Sopimusehtojen mukaisesti uusi koti sitoutuu ilmoittamaan eläimen sopeutumisesta uuteen kotiin, joten laitoimme Luken kuulumisia kotihoitajille ensimmäisten kuukausien aikana. Kotihoitajat olivat oikein mukavia ja avuliaita sekä kehottivat kysymään neuvoa, jos sitä tarvitsisimme. Luke sopeutui luoksemme hyvin muutamassa viikossa ja nykyään nauttii elämästä täysin sisäkissana, palvelijoiden silmäteränä.

Luke 7kk muutama päivä meille saapumisen jälkeen

Kuten varmasti moni kissaihminen voi samaistua, tarjoaisin kaikille maailman kissoille kodin, jos se vaan jotenkin olisi mahdollista. Täytyy kuitenkin kuunnella järkeä ja olla tekemättä hätiköityjä päätöksiä. Kissakuume kolmannesta kissasta iski kovaa muutama kuukausi Luken meille saapumisen jälkeen. Ymmärsin kyllä, että tämä meno ei voi jatkua, vaan kaksi omaa kissaa saavat riittää (ainakin toistaiseksi..). Pesun sivuja selaillessani huomasin heidän etsivän tilapäiskoteja. Tilapäiskoteilu kuulosti täydelliseltä idealta; voisin auttaa kodittomia ja samalla saisin mahdollisuuden kolmanteen kissaan – kaksi kärpästä yhdellä iskulla siis! Laitoin esittelyn meistä ja pian meihin otettiinkin yhteyttä. Pesun tilapäiskotiohjaaja tuli kotiimme perehdyttämään meidät tehtävään ja pian sen jälkeen saimme ensimmäisen kissan hoitoomme. Aloitimme tilapäiskotitoiminnan heinäkuussa 2014. 

Tilapäiskotikissat antavat meidän omille kissoille paljon sisältöä elämään. Vaihtuvat kaverit ovat aina jännittävä juttu. Vasemmalle meidän Luke ja oikealle Pesun kautta kodin saanut Kinuski

 Tilapäiskoteilu on rakas harrastus meille. Se antaa meille paljon, mutta vielä enemmän se antaa niille kissoille, jotka saavat tätä kautta mahdollisuuden uuteen elämään. Suosittelen jokaiselle kissakuumeilijalle lämpimästi tilapäiskodiksi ryhtymistä! 

Jos sinulla on kiinnostusta ryhtyä tilapäiskodiksi, otathan yhteyttä osoitteeseen tilapaiskodit@pesu.org. Tiedustelut eivät sido vielä mihinkään.

Kanin kepposet

 Tilapäiskotimme Jetta kertoo elämästään PESUn kanin kanssa.

Viimeisin meillä tilapäisesti asustellut PESUn eläin oli pieni kanipoika Pome. Piskuinen pallero oli meidän vieraanamme kolme kuukautta, jonka jälkeen se oma, pysyvä koti löytyi. Pome oli toden totta hyvin pieni meille saapuessaan, koska se oli vasta parin kuukauden ikäinen. Kani painoi tuskin kiloakaan ja kooltaan oli samaa luokkaa kuin ihmisen käsi tai ruokakuppi. Huomasimme heti, että kani oli hyvin rohkea ja utelias. Lisäksi ruokahalu oli uskomaton, joten herkkujen avulla Pomea oli helppo motivoida.

Eläinarki on useimmiten todella ihanaa. Harmailta hiuksilta ei voi kuitenkaan välttyä, sillä niitä tulee pakosti aina silloin tällöin. Kanivieraamme keksi monenmoisia kepposia aina, kun silmä vältti. Ihan pienenä kani mahtui todella upeasti ryömimään hellan taakse. Tästä olin kauhuissani, koska – myönnän sen ihan rehellisesti – en muistanut, koska olin viimeksi siivonnut uunin takaa. En tietenkään halunnut, että perso kanivieraamme söisi mitään kamaluuksia, joita hellamme kätkisi taaksensa!

 

Hätäratkaisu: purupussi estää kanin pääsyn hellan taakse.

Harmaita hiuksia aiheuttivat myös Pomen useat aamu- ja iltahepulit. Kani ravasi pitkin asuntoamme ja teki valtavia riemuloikkia. Olin huvittunut ja iloinen kanin elinvoimaisuudesta, mutta toisaalta olin huolissani siitä, että kani loukkaisi itsensä, jos sattuisi törmäämään vaikka seinään tai johonkin huonekaluun. Erityisen vitsikästä oli Pomen toisenlainen tapa olla kuin hiipivä ninja. Alle parikiloinen kani on kuitenkin hyvin pieni (ja nopea...), joten aina silloin tällöin kadotin kanin näköpiiristäni, enkä ollut varma, mihin se oli pinkaissut. Joskus saatoin huhuilla olohuoneen ovella, kun yhtäkkiä tunsin, kuinka joku nuuskuttelikin takanani. Näin tapahtui lukemattomia kertoja. Aina kani tuhisi takanani kuin kysyen: ”Miksi sinä sinne huutelet? Olin tuolla!”

Yksi kamalimmista hetkistä tapahtui eräänä kiireisenä aamuna. Tein kohtalokkaan virheen eli jätin wc-pytyn kannen ylös kolmeksi sekunniksi. Arvaatte varmaan, kuka pomppasi pyttyyn noiden kohtalokkaiden sekuntien aikana. Onneksi olin aivan pytyn vieressä, eli pystyin auttamaan kanin kuivalle maalle. Pome halusi kuivatella jalkojaan, joten roiskutteli vettä jaloistaan – tietenkin juuri minun ja vaatteideni päälle. Siinä tilanteessa ei auttanut muu kuin ryhtyä puhdistamaan kanin jalkoja ja kylppäriä pyttyvedestä. Ja koska eihän kerta mihinkään riitä: myöhemmin Pomen oli taas välttämättä hypättävä pyttyyn. Tällä kertaa syyllinen kannen ylös jättämiseen oli puolisoni. Aavistelin pahinta, kun yhtäkkiä vessasta alkoi kuulua kiroilua. Pytyssähän se kani oli taas käynyt.

Sinänsä hauskaa oli myös Pomen tapa auttaa minua häkin puhdistamisessa. Kun metsästin papanoita purun joukosta kaikessa rauhassa, yhtäkkiä joku hyppäsikin selkääni ja siitä olkapäälleni! Mutta minkäs teet, kanit kun pitävät monitasoisuudesta! Siinä sitten putsailin häkkiä kani olkapäälläni. Olihan se toisaalta myös ihanaa, mutta joskus tunsin pientä narskutusta hiuksissani tai ponnarissani, mistä en ollut ihan niin mielissäni.

Kaiken kaikkiaan kanit ovat todella mukavia kavereita, joiden kanssa myös sattuu ja tapahtuu. Minulla oli ainakin hauskat kolme kuukautta, koska sain nauttia sosiaalisen kanivieraamme seurasta ja keppostelusta!

PESUlla on tälläkin hetkellä kaneja vailla sitä omaa kotiaan, joten käyhän rohkeasti tutustumassa heihin nettisivuillamme!

Elämää tilapäiskodissa

Tilapäiskotimme Hannu esittäytyy ja kertoo, kuinka päätti ryhtyä tilapäiskodiksemme.

Eletään elokuuta 2015.

"Hei, sähän oot joskus mulle puhunut, että oot miettiny uuden kissan hankkimista? Olisko sulla kiinnostusta lähteä Pesulle tilapäiskodiksi, niillä on vähän tilanne päällä tällä hetkellä...?"

Näillä sanoilla mun naapuri lähestyi mua elokuussa. Tämähän olisi ratkaisu koko asiaan. 

Meillä on aikaisemmin ollut kaksikin kissaa, mutta molemmista on jo aika jättänyt, eikä uuden, oman kissan aika vaan tuntunut oikealta. Ryhdyin miettimään asiaa, ja pienen suostuttelun jälkeen lupauduinkin auttamaan. Lokakuun alussa sitten ovikelloa soitettiin ja ovelle ilmestyi kantokopeissaan kolme kissaa; yhdet siskokset, ja musta kollipoika. Tästä se sitten lähtisi.

 

 Pari viikkoa oli pientä sotatilaa, taisteluja, "tönimistä". Siskokset pitivät tuota mustaa kollia aivan pilkkanaan, vaikka etukäteen muuta ajattelinkin. Oli pakko ottaa puhelin käteen, ja soittaa. "Ei tästä hei tuu yhtään mitään. Toi kolli asuu makuuhuoneessa, ja siskokset ei anna sille yhtään armoa..." Siskoksille alettiin etsiä muuta paikkaa. 

 

Justiina

 

Vanhemman tyttökissan ristin Justiinaksi. Arvaatte varmaan, miksi. Justiina oli toisaalta aivan helmi, vaikka siitä lähtikin ihan hulluna karvaa. Ei ollut sohva enää musta. Olisihan tuo pitänyt muistaa vanhastaankin. Onneksi siskokset löysivät uuden tilapäiskodin ihan läheltä. Ei kun kissat laatikoihin, ja kohti uusia seikkailuja. Kuulemma heillä menee kahdestaan oikein kivasti. Kollilla kesti kaksi päivää tajuta, että siskokset ovatkin jo muualla. 

 

"Joko ne meni?"

 

 Sen jälkeen tuosta kollista tulee aina vain uusia piirteitä esiin. Onhan tuo hellyydenkipeä. Ahmatti. Pötkö. Mutta se on tosi kiltti myös. Ja hänellä on todella isot silmät. 

 

"Jotta näkisin ruokakuppini paremmin."

Nimesin kollin Rudolfiksi, koska hän on musta ja hänellä on valkoinen parta. Rudolf tykkää tulla nukkumaan sänkyyn, joko kainaloon, tai sitten ihan kylmästi tuohon rintalastan päälle. Herra tykkää myös olla kirjahyllyn tai kaapin päällä. Kun on tuollainen pötkö, niin tuo siirtyminen tuonne korkeuksiin ei välttämättä ole se kaikkein sulavin, tai akrobaattisin taidonnäyte. Mutta eipä ole myöskään huomaamaton! Rudolf tykkää myös leikkiä paljon. Varsinkin ne sellaiset höyhenjutut on kivoja, joskaan ei pitkäikäisiä. Onneksi niitä saa sitten kaupasta lisää, tai Pesun varastolta, jos joku on niitä sinne lahjoittanut. 

Harjaamista on kans harjoiteltu. Tai no harjoiteltu ja harjoiteltu, tuossahan se menee kaiken muun ohessa. Masusta voi rapsuttaa, mutta omalla vastuulla. Syliin ottaminen menee samaa rataa. Rudolf tulee kyllä syliin, jos siltä itsestä tuntuu. Tästä pojasta saa joku vielä oikein hyvän kaverin itselleen. Ainakaan keittiöön ei koskaan tarvitse mennä yksin ;)

Mikäli kiinnostuit Rudolfista, ota yhteyttä puhelimitse 045 657 2148. Teemme tätä työtä omien palkkatöidemme ohella, joten jos emme heti vastaa, soittele myöhemmin uudelleen!