Murun ja Napin kuulumisia

PESUlla kotia etsivät kissakaverukset Muru ja Nappi esiteltiin tässä blogissa maaliskuussa 2014. Sen jälkeen heidän elämässään on tapahtunut paljon, mutta omaa loppuelämän kotia tytöt eivät vielä valitettavasti ole löytäneet.

Murun ja Napin elämä mullistui hiljattain kun heidän pitkäaikainen tilapäiskotinsa muutti omakotitaloon. Alkuhämmästyksen jälkeen kissatytöt sopeutuivat ongelmitta uuteen taloonsa. Uusien ympyröiden myötä Muru ja Nappi saivat myös uusia harrastuksia. Kesäaikaan he paistattelevat halutessaan päivää verkotetussa ulkotarhassa, jossa on turvallista nuuhkia suvituulia sekä metsästellä kaikenlaisia pieniä lentäviä hyönteisiä. Napin mielestä mikään ei voita torkkuja auringon paisteessa raikkaassa ulkoilmassa! 

Nappi paistattaa päivää

Talviaikaan molemmat tytöt tarkkailevat mielenkiinnolla lintulautojen elämää ikkunalasin läpi. Lintulaudalla vieraileva harakka saa Napin aivan kiihdyksiin, kun taas Muru tyytyy tarkkailemaan tilannetta silmä kovana.  Kevätauringon paistaessa ikkunan läpi Nappi etsii aurinkoläikän lattialta ja asettautuu siihen nukkumaan. Jos alla on pehmoinen pielus, aina parempi, tuumaa Nappi. Muru sen sijaan ottaa päivätorkut mieluiten omassa suojaisassa korissaan. Tirppatöllön katselun ja päivätorkkujen lisäksi Murun mielestä parasta ajanvietettä on laservalon jahtaaminen – sitä Muru jaksaisi metsästää vaikka miten kauan.

Tilapäiskodin kissajengi tirppatöllöä katselemassa

Muru ja laservalo

Viime aikoina Murulla ja Napilla on ollut tilapäiskodissa seuranaan kolme kissanpentua, joiden kanssa neidit ovat tulleet ongelmitta juttuun.  Muru ei juuri pentusista välitä, mitä nyt joskus leikkii hippaa heidän kanssaan. Nappi antaa joskus pennuille äidillisen naamapesun, mutta paras ystävä on sittenkin edelleen iki-ihana Muru-tyttönen. 

Muru

Nappi

Muru ja Nappi ovat etsineet omaa kotia Pesun tilapäiskodissa jo hyvän aikaa. Voisitko sinä tarjota kodin tälle sympaattiselle kissakaksikolle? Onko sinussa jopa hieman kissakuiskaajan vikaa? Olisitko sinä se kärsivällinen ja rauhallinen ihminen, jonka luota Muru ja Nappi saisivat sen ikioman kodin? Jos se voisit olla sinä, soitathan Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen kissojen adoptiopuhelimeen, niin jutellaan asiasta lisää!

Puheenvuoro pelletin puolesta

Kissanhiekkaa tuntuu löytyvän nykyään joka lähtöön jopa hajustettuihin asti (huh, huh!). Tuntuu hullulta, että kissojemme pissa-alusta pitää roudata ulkomailta asti tuskallisen painavissa säkeissä.

Meillä on ollut käytössä puupelletti jo monta vuotta. Pelletissä on iso liuta hyviä puolia: se on tehty uusiutuvasta materiaalista, valmistukseen käytetään pääasiassa puunjalostuksen sivutuotteita (puupurua) ja saatavilla on kotimaista pellettiä. Eniten myydyt "tavalliset" kissanhiekat valmistetaan bentoniitista, joka on luonnonsavea. Se ei maadu, eikä myöskään pala, ja päätyy maantäytteeksi tai kaatopaikalle. Bentoniittia kaivetaan avolouhoksista, eniten sitä tuottaa Kanada. Pitkä matka on hiekalla (ja se hiilijalanjälki..). 

Oikealla marketista saatavaa kissanpellettiä ja vasemmalla lämmityspellettiä rautakaupasta.

Pelletti on kevyempää kuljettaa kuin savihiekka, se on edullista, tuoksuu puhtaana tuoreelta puulta, eikä sotke niin kuin savihiekka. Kun meillä on ollut hoitokissoilla mikrohiekkaa, sitä leviää tassuilla paljon ja kauas, ja kylppärissä se sulaa ikävästi märkään lattiaan. Pelletin isompi raekoko ei leviä niin tassuissa, ja on paljon helpompi siivota vähäiset sotkut pois. Aiemmin pelletin sai hävittää biojätteenä, mutta nyt Pirkanmaalla on uudet ohjeet uuden jätteenpolttolaitoksen myötä, ja kaikki käytetty kuivike kuuluu sekajätteeseen. Jos pellettiä kompostoi kotona, kompostia ei kannata levittää ruokakasveille.

Pellettiä on saatavilla myös paakkuuntuvana, mutta se on juurikin tuota tuontitavaraa. Kotimaista pellettiä saa ihan ruokakaupoista, mutta vielä halvemmalla lämmityspellettinä. Sitä myydään rautakaupoissa yleensä 20 kg säkeissä, ja jos ei ole kuivasta säilytystilasta pulaa, niin 500 kg suursäkillä ei tarvi hetkeen uutta ostaa. Ainakin lämmityskautena pienempiä säkkejä myyvät myös ns. halpatavara-/sekatavarakaupat. Itse laitan lämmityspellettiä hiekkalaatikon pohjalle, koska se on isompaa, ja pienempää ruokakaupan pellettiä päälle (ks. kuva). Joku joskus huomautti, että pelletti on kovaa ja muhkuraista kissantassuille. Vastasin että jo on kaukana luonnosta, kun maakin pitää pehmittää tassujen alle, eikö sisäkissan elämä ole jo muutenkin kovin "siloiteltua”.

Kissanpentujen ensivessana toimii hyvin edestä matalareunainen kannien käyttöön suunniteltu kulmavessa (kuvassa oikealla yläkulmassa). Pelletti kelpaa pennuillekin – ja ai että on myös kiva leikkiä noilla pienillä nappuloilla!

Koska tavallinen pelletti ei paakkuunnu, niin pääsee hiekkalaatikonhuollossakin helpommalla: laatikkoa vain ravistellaan pari kertaa, jolloin hajonnut hienojakoinen puru valuu nopeasti pohjalle, ja ehjät ja puhtaat pelletit nousevat pinnalle. Eläinkaupoista löytyy myös erikseen pelletti-hiekkalaatikoita, joissa on ritiläpohja, jolloin puru valuu alas, mutta silloin hiekan kokonaismäärä vähenee – jos kissa tykkää kovasti kaivaa, niin ritiläpohja ei ole paras ratkaisu. Pelkällä ravistelullakin siis pärjää hyvin.

Paakkuuntuva on toki silloin kätevää, jos on tarve seurata pissavaivaisen kissan virtsan määrää. Kakat lapioidaan pelletistäkin pois normaalisti. Joku valitti että kakan haju ei peity, mutta en ole löytänyt hiekkaa, joka peittäisi kakan hajun – enemmänkin riippuu siitä kuinka hyvin kissa peittää jätökset, ja siinä on suuria ”luonne-eroja”. Pellettihiekka vaihdetaan ja laatikko pestään, kun se alkaa tuoksahtaa, tai puhdasta ehjää pellettiä alkaa olla enää ohut kerros päällä. Normaali viikon parin vaihtoväli riittää, jos vessoja on tarpeeksi kissojen määrän nähden.

Olen opettanut hoitokissojakin käyttämään pellettiä. Omien kissojen valtakunta säilyy silloin lähemmäs sellaisena kuin ne ovat tottuneet. Ulkoa pelastetuilla hoitokissoilla ei ole yleensä saapuessaan suurempia "vaatimuksia" hiekan suhteen. ”Opetus” tapahtuu joka tapauksessa hitaasti jokaisen hiekanvaihdon yhteydessä: lisäämällä joka kerta vähän enemmän pellettiä savihiekan sekaan. Edetään siis hyvin hitaasti, ja kannattaa ottaa varman päälle: varoiksi suojata sänky ja sohvat, eikä jättää vaatekasoja ym. lattialle siltä varalta jos kissa päättääkin että nyt riittää, en pissaa enää laatikkoon. Oma suosikkini suojiksi on muuten suihkuverhot, niihin ei jää karva kiinni. Myös muovitetut froteelakanat ovat hyviä, kuminauhareuna estää kaivautumisen suojan alle. Uuden hoitokissan saapuessa otankin aina varman päälle, ja laitan tuplasuojat, jos joku vaikka leikkiessään saa päällimmäisen suojan pois.

Hiekanlaadusta päättää kuitenkin lopulta käyttäjä, eli kissa itse. Jos hiekka ei kelpaa, niin ei auta syyttää kissaa hutipissoista, vaan taipua kissan tahtoon. Uudelle kissalle suositellaankin annettavaksi kokeiltavaksi valikoima erilaisia hiekkalaatikoita, joissa on erilaisia hiekkoja, sillä myös hiekkalaatikon mallilla voi olla väliä; onko korkea reuna, katto jne. Uusi hoitokissa saa aina karanteenissa kokeilla erilaisia vessoja, ja opetella rauhassa sisäkissan makoisaa elämää! 

Alussa lähteenä käytetty: http://www.hameensanomat.fi/uutiset/kanta-hame/283387-kissanhiekka-jaa-kaatopaikoille

Herra Ärrä harrastaa

Kotia etsivän punakorvakilpikonna Herran Ärrän moninaisista touhuista on valmistunut pieni filmi, käykääpä katsomassa!

Raksuralli

Te joilla on monta kissaa, olette varmasti kokeneet saman: laumassa on aina joku ahmatti ja joku nirsoilija. Ahmatti hotkaisee toisten ruuat heti kun selkänsä kääntää ja lihoo helposti. Nirsoilija taas nyrpistää nenäänsä kupilla, ehkä vähän maistelee, ja jää jopa ilman ruokaa, jos ei vahdi ettei ahmatti varasta kaikkea ja itse tuputa ruokaa nirsolle. 

Meillä ei ole raksuja vapaasti tarjolla kupeissa, ensinnäkin yllä mainitun ahmatin johdosta, joka paisuisi jalkapalloksi, jos se saisi vapaasti ruokaa. Toinen syy on, että eläimet käyttävät luonnossakin suuren osan ajastaan ruuan hankkimiseen, joten niille pitäisi tarjota sisälläkin haastetta ruuan eteen. Ihmiset monesti passaavat lemmikkinsä pilalle tekemällä ruokailusta liian helppoa, kun vaivaa pitäisi nähdä sen eteen, että lemmikki saa käyttää lajinomaista ruokailutapaansa. Kissa älykkäänä saalistajana suorastaan nauttii raksujen “saalistamisesta”. Jos ruokaa on aina tyrkyllä kupissa, lemmikki tylsistyy ja lihoo – eihän sisällä ole paljon muita virikkeitä leluja lukuun ottamatta. Tylsistyminen voi näkyä ihmisen silmissä “häiriökäyttymisenä” tai ennen pitkään ylenpalttisena nukkumisena – kenestä tahansa tulee kuin turtunut hidasälyinen, jos ei ole mitään tekemistä.

Raksuralli-rasiat

Raksujen heitteleminen saaliiksi on siis mitä parhainta kissojen viihdykettä. Ehkä lattia vähän likaantuu, mutta niinhän se tekee muutenkin. Varsinkin ahmatti-kissa on innoissaan tästä leikistä. Kun heittää “saaliita” reippaasti taktikoiden eri suuntiin, saa myös varovaisempi tyyppi saalistaa. Ja raksuja voi heitellä vaikka aamutoimien lomasta, ei vain illalla sohvalta. Pieni raksu-rasia kulkee mukana työhuoneessa, keittiössä ja olkkarissa. Napostelu sopii hyvin kissalle, joka luonnossakin syö monta pientä hiiri-ateriaa päivässä.

Tällä hetkellä meillä on neljä kissaa ja jokaisella on omat ruuat: yhdellä virtsakiviä ehkäisevää, yhdellä allergiaruokaa, yhdellä nirson herkku-ruokaa (jota muut söisivät aivan liikaa) ja neljännellä "tavallista" eläinkaupan viljatonta ruokaa. Raksurallia on helpottamassa eri väriset pikkurasiat, joista voi nakella kullekin omaansa. Kansi tarvitaan jo siksikin ettei raksut leviä jos itse vähän kompuroi, mutta kansi myös parantaa säilyvyyttä: hapettunut ruoka ei maistu varsinkaan nirsolle, oikea tuoksu on tärkeää. Rasia myös auttaa arvioimaan kuluneen ruuan määrää ahmatin painonhallinnan kannalta.

Lemmikkien kanssa ruualla leikkiminen on sallittu! Märkäruoka tosin taitaa olla paras tarjoilla kupeista.

Ei kannata silti siirtyä pelkkään raksuralliin, vaan pitää märkäruoka pääateriana pari kertaa päivässä. Kissan luonnollisin ruoka, hiiri, sisältää jopa 70 % vettä, kun huonolaatuisissa ruokakaupan väriraksuissa on vain alle 10 %! Kissa alunperin aavikkoeläimenä ei "osaa" juoda välttämättä tarpeeksi, kun luonnossa se saa suurimman osan nesteestä hiiriateriasta. (Lähde: Päivi Ylikorpi: Kissanhoidon käsikirja 2013: 239–257). Raksut olisi siis hyvä pitää lähinnä välipalana saalistusleikeissä. Huonolaatuinen ruoka aiheuttaa kotikissoille helposti virtsavaivoja.

Ruuan lisäksi on toki muistettava puhtaat vesikupit: hieman erilaisia kuppeja eri paikoissa asuntoa. Jotkut kissat pitävät juoksevasta vedestä, ja juovat mielellään hanasta, jonka voi korvata myös tarkoitukseen kehitetyllä kissojen juoma-automaatilla.

Aurinkoa!

Näin toukokuun alkuun osuu usein lämmin jakso, ja me kaikki olemme aivan auringon ilosta sekaisin. Kun mittarissa alkaa olla sopiva lämpötila eli n.+20, pääsee punakorvakilpikonnakin nauttimaan siitä oikeasta luonnon lämpölampusta. Herra Ärrä saa vaapottaa hetken vapaana pitkin pihaa hoitajan kävellessä perästä. 

Herra Ärrä nauttimassa ensimmäisistä +20 -päivistä, tässä jo naama ihan mullassa.

Kilpikonnat ovat yllättävän vikkeliä, ja maastonvärinen lätty katoaa pusikkoon heti kun selän kääntää. Konnia ei siis kannata jättää esim. lasten vahdittavaksi pihalle, vaan on rakennettava tukeva aitaus, jossa on myös varjopaikka. Punakorva on suokilpikonnana vaarassa myös kuivua, eikä sen jaloittelu vesialtaan ulkopuolella saisi kestää paria tuntia pidenpään. Pihalle voi toki rakentaa myös vesialtaan, mutta altaan syvyydelle on omat vaatimuksensa: konnan pitäisi mahtua helposti kääntymään poikittain vedessä, sillä joutuessaan ylösalaisin (esim. luiskahtaessaan laitaa vasten kiivetessään), se on vaarassa hukkua.

Fanny-kissa harjoittelemassa valjastelua. Vähän vielä jännittää, mutta keväinen piha tarjoaa niin paljon kiinnostavaa ihmeteltävää, että uteliasuus voittaa.

Kissatkin pääsevät tarhaan ja valjaissa kävelylle. Valjasulkoilu vaatii harjoittelua ensin sisällä totutellen "henkseleihin" ja kiinnipitämiseen. Myös turvallinen ulkoilupaikka, jossa esim. koirat eivät pääse säikäyttämään, on kaikkien kannalta parasta. Kissojen ulkoilusta on enemmän heinäkuun 2014 postauksessa.

Luonto alkaa olla täynnä eläinten poikasia, jotka ovat helppoja saaliita kissan kaltaiselle tehometsästäjälle. Metsästyslaki säätää koirien kiinnipitoajaksi 1.3.–19.8., eikä koiraa saa muulloinkaan pitää irti ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa. Lisäksi järjestyslaki mainitsee erikseen vielä taajamat, kuntopolut, uimarannat ja vastaavat kiinnipitoalueiksi. Kissojen kohdalla laki on tulkinnanvaraisempi, mutta olkaa kaikki vastuuntuntoisia lemmikinomistajia ja pitäkää myös luonnoneläinten puolta huolehtimalla kissojen turvallisesta ulkoilusta vain joko tarhassa tai valjaissa.

Kaikkia ei valjaat miellytä, joten antaa kissan olla oma persoonansa, jos se viihtyy parhaiten kodin turvassa. Onneksi sisäkissatkin voivat nauttia auringosta, vaikka sitten lasitetulla parvekkeella tai ikkunalla. Kuvassa leppoisa kissarouva Onerva, joka entisenä ulkokissana on sitä mieltä, että ei kannata lähteä kauas ruokatarjoiluista ja kodinlämmöstä.

Karvat kiertoon kevättunnelmissa

Miljoona linnunpönttöä -kampanjaan voi osallistua näinkin: karvanlähtöajan kotikeräys tarjolle talipallo-telineeseen. Tintit käyvät siitä sitten repimässä pehmustetta asuntoonsa.

Sen verran lintumiehet opastavat, että pitkiä karvoja ei kannata laittaa tarjolle, kun pienet linnunpoikasen rääpäleet voivat kuristua. Sellaisia surullisia tapauksia on kuulemma pöntöistä löytynyt.

Ihana kevät on tuonut muuttolinnut pihaan ja aamuisin laulukonsertti onkin melkoinen. Kissoillakin riittää ihmeteltävää ikkunan takana ja ulkoilutarhassa. Auringonpaisteesta nautitaan toki heti ensi säteistä lähtien.

Välillä tosin telkusta tulee parempaa ohjelmaa kuin ikkunasta: monen lemmikin suosikki-ohjelma Avara luonto on myös Fanny-kissan mieleen – kurkia ei taida ikkunasta kovin helpolla nähdääkään.

Kaunista kevättä kaikille eläinten ja luonnonystäville!

Nao tilapäiskodissaan

Avaan kotioven ja vastaan juoksee omat koirulit, pitkäkarvaiset collienarttuni Kira ja Sofi, vanavedessään myös ihana herrasmies Nao, joka on meidän kissahoidokki. Käyn ensin viemässä koirat pissalenkille, ja sen jälkeen onkin Naon päiväruoan aika. Herrasmies ei sitä anna sinun unohtaa, hän tuijottaa sinua noilla ihanilla silmillään ja kiehnää jaloissa, tai periaatteessa missä vaan, kunnes annat sille ruuan...

Miksi ryhdyin tilapäiskodiksi? No se ajatus oli minulla ollut jo jonkin aikaa ja lopulta sitten päätin ottaa PESUun yhteyttä asian tiimoilta. Lähinnä halu auttaa eläimiä jollain tavalla oli ehkä perimmäisin syy, koska en voi pitää vakituisesti kuin kahta lemmikkiä kerralla. Jos vain olisi tilaa, rahaa ja aikaa, olisi lemmikkejä varmasti enemmänkin!

Kuvassa komeilee mun ihan ensimmäinen hoidokkini Nao. Oli hiukan haasteellista keksiä nimeä herralle, mutta lopulta nimi istui suuhun ja oli minusta sopivan erilainen. Poika näytti päivä päivä enemmän Naolta. Nao on lyhenne yhden animesarjan päähenkilön nimestä (Naoki = Nao) ja heissä on aika paljon samaa: he tietävät mitä haluavat ja tekevät kaikkensa saadakseen sen!

Naon kanssa opettelimme kuinka kissaa kannattaa käsitellä ja osoittautui, että Nao antoi hyvin käsitellä itseään. Hienosti sujui harjaaminen ja kynsien leikkaaminen. Madotus oli hiukan haastavaa, mutta lopulta kaverin vinkillä siitäkin selvittiin. Naon mielinukkumapaikkoja oli minun tietokonetuolini, sänkyni ja koirien lelulaatikko. Näiden lisäksi huomasin myös, että ikkunalauta ja ruokapöytä olivat hänestä hauskoja paikkoja oleskella. Pitäisi varmaan tuo ikkuna pestä, koska siinä on ihana ”nenävana” tasaisena viivana muistona juuri herran nenän kohdalla!

Joskus herra nautti sylissä olosta oikein kunnolla ja saattoi makoilla sylissäni minun ollessani tietokoneella, ja koko ajan pieni moottori hurisi ihanasti sylissäni. Täytyy sanoa, että herra sulatti sydämeni ♥

Vielä se pitää herrasta sanoa, että hauskinta hänessä oli taito huomata, milloin tarjolla oli Latz -ruokaa ja milloin muuta. Nimittäin Latzin Nao söi mukisematta, mutta muiden kohdalla sai hiukan ”huijata” kuivaruuan avulla :D  Nao oli muutenkin ihana kisuli, joka nautti rapsutuksista,  oli kuin koira kissan karvoissa, tuli tosiaan vastaan tullessasi töistä, kiehnäsi vieressä rapsutuksia vaatien ja söi ruokansa useimmiten hyvällä ruokahalulla. Ja silloin kun halusi olla itsekseen, meni joko ikkunalaudalle katselemaan maailmanmenoa ja lintuja, tai sitten piiloutui sängyn alle ja alkoi leikkimään päiväpeitolla. Herra kyllä keksi leluja melkein mistä vaan: päiväpeitto, matot, kivet, kengännauhat... aktiivinen nuoriherra siis ;)

Nao sai oman kodin tämän vuoden tammikuussa, mutta muita kodittomia löydät Pesun nettisivuilta!

Pesu toivottaa hyvää löytöeläinten päivää!

Konnan elämää maalla

Kilpikonnat ovat hyvin pitkäikäisiä ja siksi moni joutuukin jossain elämäntilanteessa etsimään konnalleen uutta kotia. Meillä tilapäiskodissa hoidossa olevan Herra Ärrän tarina on hieman erilainen: joku vastuuton päätti hankkiutua siitä eroon päästämällä sen järveen. Vuoden 2016 alusta punakorvakilpikonnat on luokiteltu EU:ssa torjuttaviin vieraslajeihin, ja luontoonpäästäminen on kielletty, samoin kuin maahantuonti ja myynti. Olemassa olevat lemmikit vaihtavat vielä pitkään omistajia, eikä laki suoranaisesti ole tarkoitettukaan puuttumaan siihen.

Herrä Ärrä on sangen ihastunut kiviin, joita se tanssittaa joka päivä: kiviä pyöräytetään muutama kerta ympäri kosiotanssissa. Onneksi vastapuoli ei lämpene!

Herra Ärrä siis pelastui, ja polskii nyt onnellisena 2-metrisessä altaassaan ja lämmittelee lämpölampun alla. Itselläni oli ennestään kokemusta vain akvaariokaloista, joten ennen konnan saapumista perehdyin ahkerasti kaikkeen tietoon punakorvista. Tai ei ihan kaikkeen, sillä konnista liikkuu paljon väärää tietoa netin keskustelupalstoilla. Kun hoidon faktat ovat hallussa, konna sinällään on melko helppo lemmikki (vrt. paljon huomiota vaativa koira), mutta ison altaan puhtaanapito vaatii kyllä työtä. Ja vettä kuten saimme huomata.

Konna kodissaan, joka on tässä juuri vedenvaihdon yhteydessä ilman valaisimia. 700-litrainen akvaario kaikkine varusteineen ja kaappeineen on mahdollista ostaa konnan mukana.

Meillä on nimittäin oma kaivo täällä maalla, ja ajattelimme että eipä konnan vedentarve ainakaan näy meillä vesimaksuissa. Mutta tulikin harvinaisen lämmin ja aurinkoinen syksy; syys-lokakuussa satoi tihkuamalla vain pari kertaa. Ja niinhän siinä kävi että vedenvaihdon yhteydessä kaivokin tyhjeni! Onneksi vettä alkoi taas tulla vaikka sinä iltana jäikin itseltä suihku väliin. Uutta pohjavettä alkoi muodostua kunnolla marraskuun runsaiden sateiden myötä. Syysmyrsky toi myös yhden pidemmän sähkökatkon, mutta konna ei onneksi ole niin herkkä suodattimen pysähtymiselle kuin kalat. Talo pysyi lämpimänä kahden takan ansiosta.

Herra Ärrä on viriili parikymppinen ja osoittautui hyvin seuralliseksi. Se oli jo tottunut muihin eläimiin, ja seurailee mielellään kissoja, jotka kyllä väistävät sitä. Uidessaan se suorastaan hermostuu, jos ohikulkija ei jää odottamaan sitä – "hermostumiseksi" tulkitsemme veden polskimisen kovaa, sillä konna rauhoittuu heti, kun odottaa sitä ja kävelee hitaammin, että se saa uida vieressä tuon 2 metriä!

Herra Ärrä tulee hyvin toimeen muiden lemmikkien kanssa. Kuvassa tilapäiskodin oma kissa.

Herra Ärrä myös mieluusti syö kädestä, vaikka oppaissa neuvotaankin että sen pitäisi antaa syödä yksin. Herra kurottelee ruokinta-altaastaan suu auki että tänne sitä katkarapua! Käsinsyöttämällä muutaman palan saa ainakin annettua elintärkeän ravintolisän niin ettei se liukene veteen. Ruoka on maistunut aiemmin liiankin hyvin ja konna on vähän pulskassa kunnossa, mutta paastopäivät ja rajattu ravintomäärä toivottavasti saavat sen nyt taas kunnon mittoihin.

Herra Ärrä etsii edelleen omaa kotiaan Pesun sivuilla, sieltä löydät myös Hilman, kauniin ja kiltin punakorvakilpparinaaraan. Käyhän tutustumassa!

Adoption kautta tilapäiskodiksi

 Pesun tilapäiskoti Janika kertoo, kuinka päätyi mukaan tilapäiskotitoimintaan!

Muutama vuosi sitten aloin pohtimaan ajatusta omasta ensimmäisestä kissasta. Pitkän harkinnan ja etsinnän jälkeen sopiva kissa löytyi, ja kävin hakemassa rakkaan pikkuneitini meille asumaan eräältä eläinsuojeluyhdistykseltä. Muutaman kuukauden yhdessäolon jälkeen huomasin kissani kaipaavan kaltaistansa leikkiseuraa, ja ajatus toisesta kissasta sai vallan. Oli itsestäänselvyys, että antaisin jälleen oman kodin eläinsuojelun hoivissa olevalle kissalle.

Selvittelin Tampereella toimivia eläinsuojeluyhdistyksiä ja löysin Pesu Ry:n. Pesu ei ollut minulle entuudestaan tuttu, mutta nettisivuja selaillessa sain hyvän ja positiivisen käsityksen yhdistyksen toiminnasta. Kaikki yli 5 kk ikäiset kissat on leikattu, madotettu, rokotettu, sirutettu sekä FIV- ja FeLV testattu. Positiivista on myös se, että jokaista eläintä hoidetaan tilapäiskodissa, jossa niillä on mahdollisuus kodinomaiseen ympäristöön omaa, pysyvää kotia odottaessaan. Adoptoijana tuntui siis turvalliselta vaihtoehdolta hankkia juuri tältä eläinsuojeluyhdistykseltä uusi ystävä.

Sitten alkoi sen oikean karvatassun etsiminen Pesun nettisivuilta. Eläinten tilapäiskodissa asuminen mahdollistaa sen, että niistä voidaan kirjoittaa mahdollisimman kattava luonnekuvaus sekä kartoittaa vaatimukset ja toiveet tulevan kodin suhteen. Meidän hakukriteereinä oli sosiaalinen, leikkisä ja muiden kissojen kanssa toimeentuleva yksilö, ja näin jälkikäteen ajateltuna onneksemme olikin, sillä nuo luonteenpirteet helpottavat niin paljon enemmän tilapäiskotina toimimista nykyään! Pesu vastaanottaa kyselyt eläimistä ainoastaan puhelimitse, eli jännittynein, mutta innostunein mielin soitin kysyäkseni eräästä kissasta. Tämä kyseinen kissa oli jo meidän harmiksemme ehtinyt saamaan kodin, mutta meille suositeltiin, että kävisimme katsomassa luonteeltaan samantapaista kissaa. Puhelun yhteydessä kissakoordinaattori myös haastatteli minut, ja tämän jälkeen sain tilapäiskodin puhelinnumeron. Tilapäiskoti haastatteli minut vielä uudellen ja kartoitimme yhdessä voisiko tämä kissa sopia juuri meille. Sovimmekin tapaamisen melko pian. Tilapäiskodissa meitä oli vastassa iso herttainen kolli ja hänen kotihoitajansa. Kotihoitajat haastattelivat meitä useilla kysymyksillä, mikä tietenkin on todella hyvä, jotta he voivat varmistua kotiehdokkaan valmiudesta tarjota pysyvä koti. Päällimmäisinä kysymyksinä keskustelusta jäivät mieleen:”Kokemus kissoista? Millaista kissaa etsitte? Asuinympäristö? Ruokinta? Kuka hoitaa kissaa lomamatkan ajan? Millainen kissa odottaa jo kotona?”. Kävimme myös luovutussopimuksen kohta kohdalta läpi keskustellen ja jakaen mietteitä sekä kokemuksia. Pesun eläimiä ei luovuteta koskaan uuteen kotiin ensimmäisellä tapaamiskerralla, vaan miettimisaikaa annetaan molemmin puolin, joten suuntasimme kotiin pohtimaan päätöstä.

Kissa oli aivan ihana, mutta päädyimme siihen, että se ei ollut meille Se Oikea. Ilmoitimme tilapäiskodille asiasta ja soitin uudelleen kissakoordinaattorille. Hänellä olikin meille uusi ehdotus - 7kk ikäinen Luke. Sain tilapäiskodin yhteystiedot ja sovimme pian tapaamisen. Tilapäiskoti haastatteli meitä jälleen ja kävimme läpi luovutussopimusta. Tapaaminen meni hyvin ja saimme tutustua myös muutamaan muuhun Pesun tilapäiskotikissaan kyseisessä kodissa. Seuraavana päivänä ilmoitin tilapäiskodille, että antaisimme mielellämme Lukelle kodin, mikäli se heille sopii. Iloksemme Luken tilapäiskoti oli valmis pojan meille luovuttamaan!

Muutaman päivän kuluttua koitti luovutuspäivä ja pääsimme hakemaan Luken kotiin. Ensin tietenkin täytimme tilapäiskodissa luovutussopimuksen. Kissan luovutusmaksu oli 120€, ja olimme maksaneet sen Pesun tilille ennen luovutusta. Sopimusehtojen mukaisesti uusi koti sitoutuu ilmoittamaan eläimen sopeutumisesta uuteen kotiin, joten laitoimme Luken kuulumisia kotihoitajille ensimmäisten kuukausien aikana. Kotihoitajat olivat oikein mukavia ja avuliaita sekä kehottivat kysymään neuvoa, jos sitä tarvitsisimme. Luke sopeutui luoksemme hyvin muutamassa viikossa ja nykyään nauttii elämästä täysin sisäkissana, palvelijoiden silmäteränä.

Luke 7kk muutama päivä meille saapumisen jälkeen

Kuten varmasti moni kissaihminen voi samaistua, tarjoaisin kaikille maailman kissoille kodin, jos se vaan jotenkin olisi mahdollista. Täytyy kuitenkin kuunnella järkeä ja olla tekemättä hätiköityjä päätöksiä. Kissakuume kolmannesta kissasta iski kovaa muutama kuukausi Luken meille saapumisen jälkeen. Ymmärsin kyllä, että tämä meno ei voi jatkua, vaan kaksi omaa kissaa saavat riittää (ainakin toistaiseksi..). Pesun sivuja selaillessani huomasin heidän etsivän tilapäiskoteja. Tilapäiskoteilu kuulosti täydelliseltä idealta; voisin auttaa kodittomia ja samalla saisin mahdollisuuden kolmanteen kissaan – kaksi kärpästä yhdellä iskulla siis! Laitoin esittelyn meistä ja pian meihin otettiinkin yhteyttä. Pesun tilapäiskotiohjaaja tuli kotiimme perehdyttämään meidät tehtävään ja pian sen jälkeen saimme ensimmäisen kissan hoitoomme. Aloitimme tilapäiskotitoiminnan heinäkuussa 2014. 

Tilapäiskotikissat antavat meidän omille kissoille paljon sisältöä elämään. Vaihtuvat kaverit ovat aina jännittävä juttu. Vasemmalle meidän Luke ja oikealle Pesun kautta kodin saanut Kinuski

 Tilapäiskoteilu on rakas harrastus meille. Se antaa meille paljon, mutta vielä enemmän se antaa niille kissoille, jotka saavat tätä kautta mahdollisuuden uuteen elämään. Suosittelen jokaiselle kissakuumeilijalle lämpimästi tilapäiskodiksi ryhtymistä! 

Jos sinulla on kiinnostusta ryhtyä tilapäiskodiksi, otathan yhteyttä osoitteeseen tilapaiskodit@pesu.org. Tiedustelut eivät sido vielä mihinkään.

Kanin kepposet

 Tilapäiskotimme Jetta kertoo elämästään PESUn kanin kanssa.

Viimeisin meillä tilapäisesti asustellut PESUn eläin oli pieni kanipoika Pome. Piskuinen pallero oli meidän vieraanamme kolme kuukautta, jonka jälkeen se oma, pysyvä koti löytyi. Pome oli toden totta hyvin pieni meille saapuessaan, koska se oli vasta parin kuukauden ikäinen. Kani painoi tuskin kiloakaan ja kooltaan oli samaa luokkaa kuin ihmisen käsi tai ruokakuppi. Huomasimme heti, että kani oli hyvin rohkea ja utelias. Lisäksi ruokahalu oli uskomaton, joten herkkujen avulla Pomea oli helppo motivoida.

Eläinarki on useimmiten todella ihanaa. Harmailta hiuksilta ei voi kuitenkaan välttyä, sillä niitä tulee pakosti aina silloin tällöin. Kanivieraamme keksi monenmoisia kepposia aina, kun silmä vältti. Ihan pienenä kani mahtui todella upeasti ryömimään hellan taakse. Tästä olin kauhuissani, koska – myönnän sen ihan rehellisesti – en muistanut, koska olin viimeksi siivonnut uunin takaa. En tietenkään halunnut, että perso kanivieraamme söisi mitään kamaluuksia, joita hellamme kätkisi taaksensa!

 

Hätäratkaisu: purupussi estää kanin pääsyn hellan taakse.

Harmaita hiuksia aiheuttivat myös Pomen useat aamu- ja iltahepulit. Kani ravasi pitkin asuntoamme ja teki valtavia riemuloikkia. Olin huvittunut ja iloinen kanin elinvoimaisuudesta, mutta toisaalta olin huolissani siitä, että kani loukkaisi itsensä, jos sattuisi törmäämään vaikka seinään tai johonkin huonekaluun. Erityisen vitsikästä oli Pomen toisenlainen tapa olla kuin hiipivä ninja. Alle parikiloinen kani on kuitenkin hyvin pieni (ja nopea...), joten aina silloin tällöin kadotin kanin näköpiiristäni, enkä ollut varma, mihin se oli pinkaissut. Joskus saatoin huhuilla olohuoneen ovella, kun yhtäkkiä tunsin, kuinka joku nuuskuttelikin takanani. Näin tapahtui lukemattomia kertoja. Aina kani tuhisi takanani kuin kysyen: ”Miksi sinä sinne huutelet? Olin tuolla!”

Yksi kamalimmista hetkistä tapahtui eräänä kiireisenä aamuna. Tein kohtalokkaan virheen eli jätin wc-pytyn kannen ylös kolmeksi sekunniksi. Arvaatte varmaan, kuka pomppasi pyttyyn noiden kohtalokkaiden sekuntien aikana. Onneksi olin aivan pytyn vieressä, eli pystyin auttamaan kanin kuivalle maalle. Pome halusi kuivatella jalkojaan, joten roiskutteli vettä jaloistaan – tietenkin juuri minun ja vaatteideni päälle. Siinä tilanteessa ei auttanut muu kuin ryhtyä puhdistamaan kanin jalkoja ja kylppäriä pyttyvedestä. Ja koska eihän kerta mihinkään riitä: myöhemmin Pomen oli taas välttämättä hypättävä pyttyyn. Tällä kertaa syyllinen kannen ylös jättämiseen oli puolisoni. Aavistelin pahinta, kun yhtäkkiä vessasta alkoi kuulua kiroilua. Pytyssähän se kani oli taas käynyt.

Sinänsä hauskaa oli myös Pomen tapa auttaa minua häkin puhdistamisessa. Kun metsästin papanoita purun joukosta kaikessa rauhassa, yhtäkkiä joku hyppäsikin selkääni ja siitä olkapäälleni! Mutta minkäs teet, kanit kun pitävät monitasoisuudesta! Siinä sitten putsailin häkkiä kani olkapäälläni. Olihan se toisaalta myös ihanaa, mutta joskus tunsin pientä narskutusta hiuksissani tai ponnarissani, mistä en ollut ihan niin mielissäni.

Kaiken kaikkiaan kanit ovat todella mukavia kavereita, joiden kanssa myös sattuu ja tapahtuu. Minulla oli ainakin hauskat kolme kuukautta, koska sain nauttia sosiaalisen kanivieraamme seurasta ja keppostelusta!

PESUlla on tälläkin hetkellä kaneja vailla sitä omaa kotiaan, joten käyhän rohkeasti tutustumassa heihin nettisivuillamme!

Elämää tilapäiskodissa

Tilapäiskotimme Hannu esittäytyy ja kertoo, kuinka päätti ryhtyä tilapäiskodiksemme.

Eletään elokuuta 2015.

"Hei, sähän oot joskus mulle puhunut, että oot miettiny uuden kissan hankkimista? Olisko sulla kiinnostusta lähteä Pesulle tilapäiskodiksi, niillä on vähän tilanne päällä tällä hetkellä...?"

Näillä sanoilla mun naapuri lähestyi mua elokuussa. Tämähän olisi ratkaisu koko asiaan. 

Meillä on aikaisemmin ollut kaksikin kissaa, mutta molemmista on jo aika jättänyt, eikä uuden, oman kissan aika vaan tuntunut oikealta. Ryhdyin miettimään asiaa, ja pienen suostuttelun jälkeen lupauduinkin auttamaan. Lokakuun alussa sitten ovikelloa soitettiin ja ovelle ilmestyi kantokopeissaan kolme kissaa; yhdet siskokset, ja musta kollipoika. Tästä se sitten lähtisi.

 

 Pari viikkoa oli pientä sotatilaa, taisteluja, "tönimistä". Siskokset pitivät tuota mustaa kollia aivan pilkkanaan, vaikka etukäteen muuta ajattelinkin. Oli pakko ottaa puhelin käteen, ja soittaa. "Ei tästä hei tuu yhtään mitään. Toi kolli asuu makuuhuoneessa, ja siskokset ei anna sille yhtään armoa..." Siskoksille alettiin etsiä muuta paikkaa. 

 

Justiina

 

Vanhemman tyttökissan ristin Justiinaksi. Arvaatte varmaan, miksi. Justiina oli toisaalta aivan helmi, vaikka siitä lähtikin ihan hulluna karvaa. Ei ollut sohva enää musta. Olisihan tuo pitänyt muistaa vanhastaankin. Onneksi siskokset löysivät uuden tilapäiskodin ihan läheltä. Ei kun kissat laatikoihin, ja kohti uusia seikkailuja. Kuulemma heillä menee kahdestaan oikein kivasti. Kollilla kesti kaksi päivää tajuta, että siskokset ovatkin jo muualla. 

 

"Joko ne meni?"

 

 Sen jälkeen tuosta kollista tulee aina vain uusia piirteitä esiin. Onhan tuo hellyydenkipeä. Ahmatti. Pötkö. Mutta se on tosi kiltti myös. Ja hänellä on todella isot silmät. 

 

"Jotta näkisin ruokakuppini paremmin."

Nimesin kollin Rudolfiksi, koska hän on musta ja hänellä on valkoinen parta. Rudolf tykkää tulla nukkumaan sänkyyn, joko kainaloon, tai sitten ihan kylmästi tuohon rintalastan päälle. Herra tykkää myös olla kirjahyllyn tai kaapin päällä. Kun on tuollainen pötkö, niin tuo siirtyminen tuonne korkeuksiin ei välttämättä ole se kaikkein sulavin, tai akrobaattisin taidonnäyte. Mutta eipä ole myöskään huomaamaton! Rudolf tykkää myös leikkiä paljon. Varsinkin ne sellaiset höyhenjutut on kivoja, joskaan ei pitkäikäisiä. Onneksi niitä saa sitten kaupasta lisää, tai Pesun varastolta, jos joku on niitä sinne lahjoittanut. 

Harjaamista on kans harjoiteltu. Tai no harjoiteltu ja harjoiteltu, tuossahan se menee kaiken muun ohessa. Masusta voi rapsuttaa, mutta omalla vastuulla. Syliin ottaminen menee samaa rataa. Rudolf tulee kyllä syliin, jos siltä itsestä tuntuu. Tästä pojasta saa joku vielä oikein hyvän kaverin itselleen. Ainakaan keittiöön ei koskaan tarvitse mennä yksin ;)

Mikäli kiinnostuit Rudolfista, ota yhteyttä puhelimitse 045 657 2148. Teemme tätä työtä omien palkkatöidemme ohella, joten jos emme heti vastaa, soittele myöhemmin uudelleen!