keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Hulda


Eräänä sunnuntaipäivänä puolitoista vuotta sitten sain tekstiviestin puhelimeeni: ”Otatko emon ja pennut hoitoosi?” Tähän tietysti vastasin, että toki, ja näinpä meille päätyi hoitoon Hulda, kolmen pennun tuore emo. Tiesin, että Hulda oli pentujensa kanssa loukutettu ulkoa, mutta ehkäpä kokemattomuuttani en osannut ajatella mitä sekin nyt noin tarkalleen ottaen tarkoitti. Olihan ne kaikki muutkin hoitokissat ajan myötä sopeutuneet hyvin uuteen elämäänsä meillä. Ensitapaamisemme Huldan kanssa ei kuitenkaan mennyt ihan putkeen ja Hulda ampaisi kantokopasta salaman nopeasti ulos suoraan verhoja pitkin katonrajaan. Enpä ollut edes tätä vaihtoehtoa ajatellut, mutta onnekkaasti kaikki keittiötavarat säilyvät ehjänä. Mitä nyt leivänpaahdin taisi rytäkässä tippua, mutta se selvisi tästä voittajana. Sinne verhojen taakse Hulda sitten jähmettyikin seuraavaan päivään asti.

Hulda toisena päivänä tilapäiskodissaan
Huldan pennut: Halla, Hilma ja Hoppu
Vaikka aluksi Hulda säikkyi meitä jo pelkästä katsekontaktista, ahkeran leikittämisen ja muiden kissojemme esimerkin myötä hän alkoi pikkuhiljaa luottaa meihin enemmän. Omista kissoistamme onkin ollut valtavasti hyötyä tässä projektissa; Hulda tulee monesti seuroihimme vasta muiden kissojemme perässä. 

Hulda ja Silppu

Huldan kesyttäminen on edennyt hitaasti mutta varmasti tähän päivään asti. Nykyään Hulda osaa odottaa päivittäisiä leikkihetkiään ja tykkää myös rapsutuksista ja silittelystä ruokailun yhteydessä. Olemme myös hiljattain alkaneet totuttamaan häntä nostamiseen, joka yllätykseksemme ei olekaan ollut Huldan mielestä niin pelottavaa. Huldaa kuitenkin jännittää vielä useammat uudet tilanteet ja ihmiset, eikä rapsuttelemaankaan häntä pääse kuin tietyllä paikalla keittiön maton päällä. Rohkeimmillaan Hulda on jos saa herkkuja komean kissakaverinsa Silpun vieressä.


Nykyään Hulda tulee jo meitä vastaan kun tulemme kotiin. Ehkäpä herkut ovat silloin enemmän Huldan toivelistalla kuin rapsut, mutta se ei meitä haittaa. Hulda on ollut haastava, mutta myös erittäin antoisa hoitokissa. Hulda on mitä mainioin kissa ja on opettanut meille kärsivällisyyttä ja eläimen ehdoilla etenemistä.





perjantai 11. huhtikuuta 2014

Onnistumisen elämyksiä

Kodittomien eläinten tilapäiskotina toimiminen herättää monenlaisia tunteita. Eläinten kohtalot saavat usein tuntemaan myötätuntoa ja suruakin. Iloa sen sijaan tuottavat Pesu ry:ssä toimivat mahtavan mukavat ihmis- ja eläintyypit. Silti parasta ovat onnistumisen kokemukset, joita syntyy kun onnistumme täyttämään perustehtävämme: löydämme uuden kodin eläimelle.

Omiin vuosiini Pesu ry:n tilapäiskotina on kuulunut viisitoista erilaista kissapersoonaa. Kustaan, Kertun, Toffun, Cosmoksen, Elmerin, Ellin, Elmon, Muskan, Taran, Velman, Elmeri II:n, Emman, Nanin, Napin ja Murun huolehtijana toimiminen on ollut kunniatehtävä, ja olen oppinut heiltä jokaiselta jotain kissan elämästä sekä kissan ja ihmisen yhteiselosta. Ehkä mieleenpainuvin kissapersoona on kuitenkin ollut 14-vuotias kissaherra Elmeri, jonka elämässä olen saanut seurailla helmikuusta 2013 lähtien.

Isokokoinen, punavalkoturkkinen Elmeri osoitti olevansa varsinainen Persoona heti meille saavuttuaan. Hän ei pelännyt mitään eikä ketään, vaan kävi heti taloksi. Ensimmäisestä yöstä asti hän nukkui yönsä sängyssämme pääpuolessa tyynyn ja seinän välissä. Meille palvelijoilleen hän opetti kärsivällisesti mutta määrätietoisesti, miten häntä kuuluu hoitaa. Kun hän hyppäsi tiskipöydälle, vesihana piti avata jotta hän sai juodakseen. Kun hän raapi ulko-ovea, hänet tuli viipymättä viedä valjaslenkille. Hellyyttä ja läheisyyttä kiltille Elmerille piti tarjota säännöllisesti ja usein.








Me tilapäiskodin ihmiset olimme hieman huolissamme valloittavan Elmerin tulevaisuudesta. Kiinnostuisiko kukaan näin kypsään ikään ehtineestä kissasta, oli hän sitten miten mukava tahansa? Olimme jo alkaneet henkisesti valmistautua siihen, että Elmeri eläisi loppuikänsä kodissamme... kunnes eräänä päivänä viime vuoden elokuussa puhelin soi.

Kolmihenkinen perhe Tampereen läheltä oli etsiskellyt itselleen kissaa, ja siinä yhteydessä he olivat löytäneet Elmerin esittelyn Pesu ry:n nettisivuilta. He olivat kiinnostuneita tulemaan tapaamaan Elmeriä. Puhuimme kauan puhelimessa, ja puhelinkeskustelun perusteella sovimmekin tapaamisen. Pian perhe tuli kotiimme katsomaan Elmeriä.

Se oli rakkautta ensi silmäyksellä! Tapaamisen jälkeen perhe ilmoitti nopeasti haluavansa antaa Elmerille kodin, ja minäkin pidin heitä mitä sopivimpana perheenä Elmerille. Kaikki tuntui loksahtavan täydellisesti kohdilleen. Ennen adoptiopäätöstä keskustelimme perusteellisesti siitä, mitä aikuisen, jo ikääntyneen kissan adoptoiminen merkitsee. Tosiasia oli, että vaikka kissa onkin usein pitkäikäinen lemmikki, Elmerillä oli jo enemmän vuosia takanaan kuin edessä. Toisaalta hyviä vuosia oli todennäköisesti edessäpäin vielä runsaasti, sillä Elmerin terveydentila oli iästä huolimatta hyvä. Lemmikin omistajan suurin pelkohan on rakkaan lemmikin menettäminen. Toisaalta: se on hinta, jonka maksamme rakkaudesta.

Aikuisen kissan adoptoiminen on usein mielestäni varsin varteenotettava vaihtoehto. Kissanpennut ovat suloisia, mutta kaikella rakkaudella: ovathan ne samalla todella rasittavia! Aikuisesta kissasta jo suunnilleen tietää, millainen se on luonteeltaan ja tavoiltaan, ja pentuajan koheltaminen on jo taaksejäänyttä elämää.

Tällä hetkellä Elmeri elää elämänsä kevättä Ylöjärvellä. Elmerin emäntä lähettää säännöllisesti kuulumisia. Elmerillä on oma piha, jossa se ulkoilee valjaissa. Omien ihmistensä kanssa se lenkkeilee rannassa ja lenkkipoluilla, tutkii paikkoja ja kiipeilee puissa ja aidoilla ja viettää muutenkin aktiivista elämää. Kissaherra seuraa perhettään harrastusmatkoille, ja automatkat taittuvat mukavasti omissa turvavöissä auton penkillä. Kun laiskottaa, se makaa kodin ikkunalaudalla ja seurailee siitä pihan elämää. 




Tunnen suurta kiitollisuutta siitä, että Elmerille kävi näin hyvin. Hän jos kuka ansaitsee ihanat, nautittavat, pitkät vuodet osana omaa perhettään. Usein kysytään, eikö ole surullista luopua kissasta, joka on viettänyt tilapäiskodissa pitkän ajan, joskus jopa kuukausia tai pidempään. Vastaan aina, että ei ole. Päinvastoin, olen iloinen kun löydän hoidokilleni kodin, johon voin luottaa ja jonka tiedän huolehtivan eläimestä hyvin. Sellaisille onnistumisen elämyksille mikään ei vedä vertaa!

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Rakkaalla lapsella on monta nimeä

PESUn tilapäiskodit saavat usein keksiä nimiä hoitoeläimilleen. Meillä on ollut muutamia kissapentueita hoidossa ja nimeämisurakka on hoidettu aina tietyn kirjaimen mukaan. Viimeksi vuoroon tuli hieman hankala O-kirjain, mutta onneksi pentuja on vain kaksi. Toinen sai (epäonnekseen) nimeksi Ozzy juuri näkemäni dokumenttifilmin tähden mukaan ja veljestä tuli Okki.

Koska uusi omistaja haluaa usein itse keksiä kissalleen nimen, olemme yrittäneet välttää kutsumasta pentuja niiden nimillä. Niinpä niille onkin siunautunut liuta kutsumanimiä. Suosituimpia ovat olleet pennut, pojat, veljekset, lapset, veijot (älkää kysykö...), hömpät ja joskus ihan syystäkin riiviöt. Okki ja Ozzy – ihan suomalaisittain lausuttuna Ossi – ovat ehkä sen verran epäkissamaisia nimiä, että uusi koti haluaa ehkä keksiä paremmat. 

Kaksikon touhuja voi kurkistaa pienestä videosta PESU:n Youtube-sivuilta:




Kuten näkyy, Okki osaa "antaa tassua" raksuja vastaan, Ozzy sen sijaan tykkää että raksut laitetaan suoraan suuhun, palvelun pitää siis pelata ;) 

Alkukankeuden jälkeen pojat ovat olleet varsin kilttejä ja seurallisia pentuja, vaikka niitä ei pääsekään vielä kunnolla halimaan. Ne syntyivät maatilalla elokuussa 2013 ja ovat sopeutuneet hyvin sisäkissoiksi. Joskus tosin tuntuu että meillä asuu villihevoslauma, kun pojat laukkaavat peräkanaa pitkin taloa, ja välillä taas kuulostaa siltä kuin olisi sammakoita, kun ne pitävät yhteyttä toisiinsa kurnuttamalla. Pojat voidaan luovuttaa myös eri koteihin, kunhan on joku muu nuori kissa leikkikaveriksi ja turvaksi. Uudessa kodissa pitäisi olla taitoa ja malttia käsitellä vielä hieman arkoja kissoja, mutta pentujen leikki-intoa ja pohjattomalta tuntuvaa ruokahalua on helppo hyödyntää tutustumisessa.