maanantai 22. syyskuuta 2014

Tyypillinen kissa

Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys Pesu ry ottaa vastaan useita kymmeniä kissoja, koiria, kaneja ja muita lemmikkejä vuoden aikana. Hetken aikaa työtä tehneenä alkaa nähdä jo tiettyjä trendejä tulevissa eläimissä.


Hemi, kuvassa esiintyvä pentu, tuli Pesulle silmät rähmien orpona. Hän sai oman kodin vuonna 2013.
Haluaisin sanoa, että jokainen suomalainen eläin asuu hyvässä kodissa elämänsä alusta viimeisiin henkäyksiin asti. Itseasiassa, jopa uskoin joskus näin; että eläimestä luopuminen olisi harvinaista. Saatoin vielä ymmärtää, että eläimille haluttiin etsiä uusi koti jonkun ison elämänmuutoksen vuoksi. Niin, että siitä kaverista olisi oikeasti surullista ja tuskallista luopua.

Mutta kun ei se vaan niin mene.

Äkillisesti kehittynyttä allergiaa, elämäntilanteen muuttumista tai pitovaikeuksia – kaikenlaisilla syillä niitä eläimiä meille tulee. Jotkut syistä ovat joskus totta, ja voin ymmärtää myös sen tuskan, jos rakkaasta lemmikistä joutuu luopumaan epäreilun tilanteen vuoksi.

Jaffa liittyy kotiaetsiviin syys-lokakuun vaihteessa ja edustaa tyypillistä Pesulle tulevaa kissaa noin vuotiaana kollipoikana.

Piittaamattomuutta vai tietämättömyyttä?


Tyypillinen Pesulle tuleva kissa on noin vuoden ikäinen leikkaamaton uros. Puhelimessa asiaa ei ikinä myönnetä, mutta asia huomataan tilapäiskodissa; sukukypsäksi tuleva kolli kun merkkailee leikkaamattomana. Asia olisi helposti estettävissä kastraatiolla, mutta usein siihen ei piisaa omistajalla rahaa, vaikka uusin Wii tai Pleikkari hyllystä pilkottaakin kissaa hakiessa. Varsinkin keväisin näitä casanovia tulee useita, kun naaraiden kiimailu alkaa ja aiheuttaa kolleilla merkkaamisen tarpeen. Onko kyse tiedon puutteesta vai välinpitämättömyydestä, sitä on vaikea sanoa.

Jostain syystä myös vanhempia kissoja on alkanut tulla yhdistykselle äkillisesti iskeneen kissa-allergian vuoksi. En ole lähtenyt arvailemaan, mikä taustalla on ongelmana. Nämä kissat ovat usein herttaisia kokoperheen lemmikkejä, jotka rakastavat rutiineja. Ja haluavat vain oman, pysyvän kodin eläkepäivien viettoon.

Nappi etsii edelleen ihka omaa kotia Pesun sivuilla.

Suomessa vuosittain yli 20 000 koditonta


Omistajan rehellisen piittaamaton asenne on se vaikein kohdattava. Jotenkin sitä toivoisi, että kun eläimen hankkii, siitä huolehtii alusta loppuun saakka, lääkärikäyntien, asianmukaisen hoidon ja myös ruokinnan suhteen. Tämä ei kuitenkaan aina toteudu. Kissa saatetaan ottaa hetken mielijohteesta, ja ensimmäisten ongelmien tullessa vastaan siitä halutaan eroon. Vaikka sama asenne on vallalla myös muiden lajien omistajilla, jostain syystä piikki näkyy tilastoissa nimenomaan kissojen kohdalla. Noin 20 000 kissaa on vuosittain vailla kotia, arvioi Suomen Eläinsuojeluyhdistys SEY.

Jokaiselle niistä soisin oman, rakastavan kodin, joka kokee ne perheenjäsenenä, ei esineenä, jonka voi pistää eteenpäin kyllästymisen iskiessä. 

torstai 31. heinäkuuta 2014

Päivä pentukodissa

Kissakoordinaattorin arkeen kuuluu välillä jonkin verran maakuntamatkailua. Varsinkin silloin, kun eläinsuojeluyhdistyksen alueena on niinkin laaja alue kuin Pirkanmaa: auton ratissa tulee vietettyä joskus tuntejakin, että pääsee paikan päälle.

Jalka! Apua!
Nämä kolme orpopentua tulivat yhdistykselle kesäkuulla pariviikkoisina palleroina. Ne viettävät tällä hetkellä kissanpäiviä tilapäiskodissa mussuttaen tuttipullosta maitoa; toki nyt opetellaan jo vähän märkäruoallekin.

Ilta koostui kahvittelun lomassa myös kissanpentujen hiekkalaatikon tutkimisesta ja analysoimisesta. Pentue oli ollut jonkin verran löysällä ja pohdittiin yhdessä tilapäiskodin kanssa hoidon tarvetta. Kaikki kolme pentua olivat kuitenkin tällä hetkellä hyvin energisiä.

Tilapäiskodin arkeen usein kuuluu ikäviäkin asioita. Pentukodilla jatkuva siivoaminen on sitä; pennut eivät mitään kauhistuttavan siistejä vielä elämänsä alussa ole. Imurointia, mattojen vaihtamista, pyykkäämistä - siitä on kissanpennut tehty! Vaikka ne ovat suloisia ja ihania, pentueissa on aina iso työ.

Varsinkin orpopennut usein työllistävät paljon, koska elämän alussa niiden pääasiallinen ravinto on maito - tai tässä tapauksessa maidonvastike - ja pentuja tulee syöttää useita viikkoja jopa kahden tunnin väliajoin. Ison pentueen ollessa kyseessä päivärytmi koostuu lähes kokonaan pentueen syöttämisestä.

Hiekkalaatikon näytteiden perusteella seurailua kuitenkin jatketaan, mutta akuuttia hätää tällä hurmaavalla kolmikolla ei ole. Illan aikana nähtiin myös tyylisuorituksia saalistamisesta ja lopuksi uinahdettiin pullomamman syliin.

Musta tulee isona hurja saalistaja!

Miksi täällä on kenkä... ?

Miten täältä pääsee pois, help!

Mamman syli on paras syli.

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Konna Kontiola

Kissat, kanit ja koirat ovat Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen yleisimpiä kodinetsijöitä. Joskus harvakseltaan kotia etsivien joukossa on myös matelijoita. Yksi heistä on Konna Kontiola, noin 1-vuotias punakorvakilpikonna. Hän odottelee sitä omaa loppuelämän kotia tilapäiskodissa Valkeakoskella.



Konna Kontiola on valloittava ja virkku tapaus, joka tarkkailee huolellisesti kaikkea mitä sen ympäristössä tapahtuu. Konna on vielä pienikokoinen, mutta se omaa valtavan ruokahalun: sen oman pään kokoinen kalanpala katoaa sen kitaan alta aikayksikön! Kala onkin Konnan suurta herkkua, ja kasviksia napostellaan vasta kun muuta ei ole tarjolla. Myös kuivatut tubifex-toukat ovat Konnan lempiruokalistan kärkipäässä. Monipuolisen ruokavalion opettelu onkin vielä kesken.

Syömisen lisäksi Konnan päivät kuluvat uiskennellessa 250-litraisessa akvaariossa, jota on muuteltu punakorvakilpikonnan tarpeita vastaavaksi. Kaarnanpalasta Konnalle on rakennettu lekottelualusta, johon se kroolailtuaan tarpeeksi kiipeää ketterästi lämmittelemään. Lamput lämmittävät lekottelualustan miellyttävän lämpöiseksi, jotta siinä voi ottaa mukavat päivälevot ennen seuraavaa uintituokiota. Uimasilleenkin Konna pulahtaa yllättävän nopeasti, erityisesti jos se kokee jonkin vaaran uhkaavan sitä. Sen pienissä raajoissa on yllättävän paljon voimaa.




Konnan touhut kiinnostavat myös tilapäiskodin muita eläinasukkeja. Aikaisemmin tässä blogissa esitellyt kissatyttöset Muru ja Nappi seurailevat usein mielenkiinnolla kun Konna ui altaassaan. Erityisesti Murun on välillä aivan pakko tavoitella tassulla Konnaa akvaarion ulkopuolelta käsin. Konna taas ei välitä kissoista tuon taivaallista: se näyttää tietävän, että kissojen ja konnien maailmoja erottaa paksu akvaariolasi.


perjantai 25. heinäkuuta 2014

Kissojen ulkoilua

PESUn Facebook-ryhmässä keskusteltiin hiljattain kissan valjasulkoilun vaikeudesta, lähinnä siitä että kissa alkaa mouruta ovella ulos kerran päästyään. Itse en ole ongelmaan törmännyt, mutta olenkin asunut vain vähän aikaa kissan kanssa kerrostalossa. Rivitalossa omaan pihaan voi piipahtaa helposti useasti päivässä, mutta käymme myös oman pihan ulkopuolella kävelyllä kerran päivässä. Kerron tässä aiheesta hieman laajemmin.

Virikkeiden puute voi olla kurjaa monelle sisäkissalle; älykäs saalistaja lemmikkinä vaatii paljon aktivointia ja tylsistyminen voi oireilla monin tavoin. Ulkoilua voi kuitenkin harrastaa turvallisesti valjaissa, jos haluaa tarjota muutakin kuin esim. lasitetun parvekkeen haju- ja äänimaailmaa. PESUn kissoissakin on ollut ennestään valjaisiin tottuneita kissoja, kuten Jennin huhtikuun kirjoituksen Elmeri. Luovutusehdoissa puhutaan sisäkissoista, mutta se ei suinkaan sulje pois valjaita tai ulkoilutarhaa.

Meilläkin on ollut yksi valjasteleva hoitokissa, mutta voin kertoa että kolmen kissan ulkoiluttaminen kävi jo työstä, kun kaksi omaa kissaanikin ulkoilevat. Tämä nuori kolli oli kuitenkin sen verran energinen tapaus, että katsottiin hyväksi tarjota sille kunnon liikuntaa tilapäiskodissakin. Onneksi myös uusi koti innostui asiasta.

Kissan ulkoilutus riippuu suuresti eläimen luonteesta, eli aina kissan ehdoilla mennään. Toinen nuuhkisi joka mättään läpi, että homma käy jo itselle vähän tylsäksi. Toinen taas sinkoaa ovelta täyteen vauhtiin niin ettei perässä meinaa pysyä, ja välillä käydään puussakin parkour-tyyliin. Omien kissojeni luonne-erojen vuoksi niitä onkin paras ulkoiluttaa erikseen, muuten homma menee ikäväksi solmuiluksi – ellei sitten satu olemaan toista ulkoiluttajaa paikalla.

Vaikka lenkille lähtö joskus itsestä tökkii, niin kissan into ei voi olla tarttumatta. Olen opettanut kolme aikuista ja yhden nuoren kissan valjaisiin, eikä ole siis myöhäistä aloittaa. Ensitutustuminen ”henkseleihin” sisätiloissa on aina vähän rimpuilua, mutta kun ulos asti vihdoin päästään, niin pian pelkkä valjaiden esilleotto saa kissat sinkoamaan ovelle. Kunnon tukevat valjaat ja talutin ovat välttämätön sijoitus tuntien kissojen notkeuden. 

Ulkona on paljon vaaroja ja pelottavia asioita, kuten koirat ja mopot, joten kannattaa miettiä rauhallista paikkaa ja aikaa, jos ei ole omaa pihaa. Irrallaan juoksevat koirat voivat olla riski varsinkin yleisillä alueilla liikkuessa, mutta kuljetuskoppa tai jopa puuhunkiipeäminen voi olla turva. Kerrostalosta on joka tapauksessa paras siirtyä ulos kopassa. Keskusta-alueilla voi olla puistoissa turhan vilkasta, eivätkä arimmat tapaukset uskalla välttämättä ulos missään, jolloin homma kannattaa unohtaa turhan stressin välttämiseksi.
Hiiri saa varoa kolossaan, mutta pikkulinnut ja oravanpoikaset ovat sentään turvassa tältä nuuskijalta.
Huonolla säällä ulkoilemme harvoin, mutta kissojen on yleensä päästävä omin nenin todistamaan sää portailta ennen kuin levoton pyörintä ovella talttuu. Jotta kissa ei alkaisi mouruamaan ovella, niin säännöllinen rytmi ulkoilussa helpottaa. Ulkoilu on siis mitä parhainta aktivointia, mutta siihen kannattaa varautua sitoutumaan. Kuten Facebookissa kommentoitiin, jollekin ei tunnu mikään määrä ulkoilua riittävän, mutta ei kai auta kuin pitää kiinni lenkkeilyajoista, vaikka kaunis kesäsää innostaisi nyt pidempään nautiskeluun.

Ulkoilutarha tai lasitettu parveke ovat toki
turvallisia ja helppoja paikkoja, jossa eläin voi olla yleensä ilman jatkuvaa vahtimistakin. Myös kevyempiä kissoille suunnattuja parvekeverkkoja löytyy, mutta niistä ollaan montaa mieltä: verkon tulisi kuitenkin kestää, jos kissa päättää hypätä vaikka ötökän perään, ja löysä verkko voi olla kuristumisvaara. Taloyhtiöltä kannattaa muuten tarkistaa lupa verkottamiseen.

Mukavia ulkoilukelejä loppukesälle!

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Kissatilapäiskoteja tarvitaan

Kissoja on tällä hetkellä Pesun tilapäiskodeissa ympäri Pirkanmaata nelisenkymmentä ja jono kasvaa uhkaavasti. Varsinkin pentuepaikoista on kipeästi pulaa! Pentueita sijoitamme ensisijaisesti rauhallisiin tilapäiskoteihin, joissa on jo ennestään kokemusta kissoista.

Tilapäiskoti tarjoaa lemmikille hyvän paikan asua ja eläimen tarpeiden mukaisen, vastuullisen perushoidon: ravinnon, terveydenhoidon, tarvikkeet, virikkeitä ja seuraa. Yhdistys kustantaa eläimen tarvitseman eläinlääkärihoidon ja lääkkeet, sekä auttaa tarvittaessa ruuan, hiekan, purun ja tarvikkeiden hankinnassa. Mieti, olisiko tällainen tilapäiskotitoiminta sinulle sopiva auttamistapa ja ota yhteyttä osoitteeseen tilapaiskodit@pesu.org. Kaikki tilapäiskodit perehdytetään tehtävään! Voit kysyä tilapäiskotitoiminnasta sitoutumatta vielä mihinkään.

Kenties meiltä löytyisikin sinulle juuri se kissa, jota olet aina odottanut elämääsi? Etsimme kissoille luonnollisesti myös vastuuntuntoisia loppuelämän koteja! Käy tutustumassa kotia etsiviin viiksiniekkoihin Kodittomat eläimet -osiossa sivuillamme ja seuraa siellä annettuja yhteydenotto-ohjeita.


maanantai 9. kesäkuuta 2014

Oma tieni tilapäiskodiksi

Syksyllä 2010 sain kuulla, että Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys etsi uusia tilapäiskoteja kodittomille eläimille. Ajatus tuntui kiinnostavalta: voisin auttaa eläimiä hyvin konkreettisella mutta samalla vaivattomaksi kokemallani tavalla omassa kodissani. Auttamishalun lisäksi päätökselläni lähteä tilapäiskodiksi oli myös itsekäs motiivi. Teini-iässä kovasti vaivannut kissa-allergia kummitteli mielessäni, ja halusin testata, mikä allergian tilanne nyt olisi. Lisäksi koin haluavani kokeilla lemmikin hoitoon liittyvää vastuunkantoa ilman oman lemmikin hankkimista. Laitoin saman tien sähköpostia yhdistykseen, ja sain pian myös vastauksen.

Aluksi sain henkilökohtaisen perehdytyksen tilapäiskotitoimintaan. Kaikki tarvittavat asiat käytiin rauhassa läpi, ja sain tilapäiskotitoiminnasta myös kirjallista materiaalia. Sain kertoa, haluaisinko toimia tilapäiskotina kissoille, koirille vai kaneille, ja kuinka monelle yksilölle kerrallaan. Kissat olivat minulle itsestään selvä valinta, sillä olen aina kokenut itseni ennen kaikkea kissaihmiseksi, vaikka kaikenlaisista eläimistä pidänkin. Lopuksi teimme kirjallisen sopimuksen tilapäiskotina toimimisesta.

Pian tämän jälkeen koitti se jännittävä päivä, jolloin puhelin soi, ja minulle tarjottiin kahta hoidokkia! Vielä tässäkin vaiheessa olisin toki halutessani saanut kieltäytyä. Mitään syytä sellaiseen ei kuitenkaan ollut, vaan pian meille muutti valloittava kissakaksikko Kustaa ja Kerttu. He olivat kesyjä, hyvätapaisia ja kilttejä lemmikkejä – aivan täydellinen parivaljakko aloittelevaan tilapäiskotiin.

Tilapäiskotina toimiminen on helppoa, sillä tukea ja apua on aina saatavilla. Tukea erilaisiin pulmiin tai ongelmatilanteisiin olen saanut Pesu ry:n kissakoordinaattoreilta aina, kun olen sitä tarvinnut. Olen saanut aina määritellä oman toimintani raamit; sen miten montaa ja minkälaista kissaa (jos yhtäkään) hoidan missäkin elämäntilanteessa. Kaikki kissojen hoitoon tarvittavat välineet olen saanut käyttööni veloituksetta Pesun varastoista. Hoitokissojen eläinlääkärikulut on aina korvattu ilman muuta ja viivytyksettä. Usein eläinlääkärikäynteihin ei ole tarvinnut sitoa omaa rahaa ollenkaan, vaan kaikki on sujunut sujuvasti eläinlääkäriaseman laskuttaessa suoraan Pesua. Myös kissanruokaa ja -hiekkaa olen saanut aina halutessani, jopa kotiinkuljetettuna.

Tilapäiskodin tärkein velvollisuus on tietenkin huolehtia hoitoeläimestä mahdollisimman hyvin. Tilapäiskodilla on myös ratkaisevan suuri rooli siinä, että eläin löytää parhaan mahdollisen oman kodin koko loppuelämäkseen. Lisäksi tilapäiskodilla on pieni määrä muita velvollisuuksia: on oltava vähintään kohtuullisesti Pesun eläinkoordinaattoreiden sekä kodintarjoajien tavoitettavissa, ja vähäisistä paperitöistä sekä rahaliikenteestä on huolehdittava luotettavasti. Vähintään 95% tilapäiskotitoiminnasta on siis aivan normaalia arkea hoitoeläimen kanssa.

Olen ollut valtavan tyytyväinen siihen, että olen ryhtynyt Pesu ry:n tilapäiskodiksi. Tilapäiskotitoiminta on tuonut paljon uutta sisältöä elämääni. Vuosien varrella olen osallistunut myös monenlaiseen muuhun mukavaan Pesun järjestämään puuhaan, ja tavannut liudan miellyttäviä, eläinsuojelulle omistautuneita ihmisiä. En enää osaisi kuvitella elämääni ilman näitä rakkaita hoitokissoja. Hoitolaiset tuottavat minulle iloa päivittäin, kun saan seurailla heidän elämäänsä ja touhujaan. Toki vuosiin kuuluu myös surua ja epäonnistumisia – elävien olentojen kanssa siltä ei koskaan voi täysin välttyä. Yhteistyöllä kaikesta on kuitenkin selvitty.

Kustaa ja Kerttu jatkoivat pian matkaansa omaan loppuelämän kotiinsa, kuten tarkoitus olikin. Sen jälkeen olen saanut tarjota majapaikan monelle muulle kodittomalle kissalle, ja jokainen heistä on jättänyt pienen, omanlaisensa tassunjäljen sydämeeni.

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Koiran stressi

Disclaimer: seuraavat huomiot on kirjoitettu omien kokemusten perusteella.

Koirilla voi esiintyä stressiä monesta eri syystä, eikä kaikki stressi ole negatiivista. Esimerkiksi agility-kilpailut voivat olla stressaavia koirille, mutta silti ne nauttivat vauhdista ja omistajan kanssa puuhaamisesta. Tilapäiskodin kannalta stressi esiintyy usein (varsinkin aluksi) negatiivisessa valossa. Koiralla voi olla stressiä ennen tilapäiskotiin tulemista esimerkiksi puuttellisen hoidon vuoksi tai omistajien stressaavan elämäntilanteen vuoksi, jolloin koirakin on stressaantunut. Kodin vaihtaminen on aina koiralle stressin lähde, toiset koirat reagoivat kodinvaihtoon hyvin voimakkaasti ja toiset eivät juurikaan.

Stressi voi ilmetä esimerkiksi läähättämisenä, piippaamisena, ravaamisena, rauhoittumisen vaikeutena, haukkumisena, liiallisena juomisena jne. Oman kokemuksen perusteella ensimmäisen päivän stressiä ei voi kauheasti helpottaa. Lenkkeily toki jonkun verran helpottaa, koska koira voi silloin keskittyä haisteluun ja rentoutua. Tärkeintä on koittaa itse olla mahdollisimman rento ja antaa koiran äännellä ja touhuta. Hyvin usein jo seuraavana päivänä koira on rauhallisempi, vaikka edelleen kokee stressiä.

Itse yritän tilapäiskodissa välttää ensimmäisen viikon aikana kaikkea ylimääräistä touhuamista koiran kanssa, toki välttämättömät jutut hoidetaan. Pääasiassa käydään lenkillä, syödään, rapsutellaan ja olla möllötellään. Perussäännöt ovat kuitenkin käytössä heti alusta lähtien, eli ulos ei rynnitä, ruokakuppia pitää hetki odottaa jne. Usein nämä rutiinit alkavat sujua itsestään hyvinkin pian ja uskoisin, että niistä on myös turvaa koiralle. Koiran ehdoilla tietysti toimitaan, eli esimerkiksi ulos mennessä riittää, että koira odottaa siihen asti, että ovi on puoliksi auki ja sitten saa luvan. Aikaa pidennetään, kun koira edistyy ja maltti kasvaa. Kun koira on päässyt rauhoittumaan ja omaksumaan rutiineita, on myös helpompi aloittaa uusien asioiden opettelu.

On hyvin palkitsevaa, kun huomaa koiran stressitason laskeneen ja se esimerkiksi alkaa ensimmäistä kertaa leikkiä leluilla tai makaa aivan rennosti lattialla ilman, että ihmisten liikkumisen sitä häiritsee.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Vieno neito kotia etsimässä

Joissain kissakirjoissa mainitaan, että koska kissa ei ole varsinainen laumaeläin, sillä ei ole myöskään "oikeaa" laumakäyttäytymistä, kuten alistumista tai dominanssia. Useamman kissan kodissa voi silti nähdä laumahierarkiaa, vaikka vain kissamaisen hienostunein elein. Jos tilapäiskodissa on useampi eläin, uusi hoidokki ottaa oman aikansa sopeutuakseen laumaan. Jo karanteeniaikana muut saavat vihiä oven takana olevan tulokkaan hajuista ja äänistä. Jos jotkut eivät tule millään toimeen keskenään, voi tilapäiskotia vaihtaa, vaikka turhia siirtoja yritetään välttää.

Meillä tilapäiskodissa asustava Niiskuneiti on luultavasti saanut aiemmassa elämässään ennen PESU:lle tuloa kovaa kohtelua toisilta kissoilta, koska se tahtoo alistua automaattisesti kaikille. Pieni neiti painautuu heti litteäksi korvia myöten ottamaan vastaan olettamaansa iskua. Pakenemisreaktio taas voi innostaa toisia jahtaamaan sitä, leikkiä tai ei. Pikkuhiljaa Niiskulle kuitenkin valkeni, että meillä asuu ihan mukavia kissoja, ja se alkoi iloksemme tehdä tuttavuutta toisiin. Nykyään tämä vieno neito keimailee rennosti mieluisille kissakavereille ja pääsee jo samalle ruokakupille.

Niisku myös tajusi, että ainakaan ihmiset eivät satuta sitä. Ruoka-aikaan se tulee innoissaan kiehnäämään jalkaa, ja silloin sitä saa silittää ja nostaminenkin jo onnistuu. Muulloin ihmisen aloitteesta tapahtuvaa kosketusta vielä vähän harjoitellaan; aluksi neitiä vielä jännittää mutta kohta jo rentoutuu – poskesta rapsutteluhan on ihan mukavaa. Niisku ei ole ollut koskaan aggressiivinen, joten silittämistä varovasti harjoitellessa ei tarvitse pelätä itse saavansa iskuja. Niiskun avautumista on ollut mahtava seurata, kun aiemmin pelokas kissa alkoi nostaa häntäänsä ja kieriä lattialla. Lattialla pyöriminen onkin Niiskun erikoisuus, se harrastaa sitä innokkaasti joka päivä pienestäkin ilon aiheesta.



Aluksi ajattelin, että ehkä Niisku viihtyisi ehkä parhaiten talon ainoana kissana, mutta totuus voi olla toinen. Niiskulle olisi tärkeää löytää koti, jossa olisi kilttejä kissakavereita, niin se voi elää reippaana myös ihmisten parissa. Toiset mukavat kissat tuovat kuitenkin seuraa; ihmisten työpäivät ovat kovin pitkiä aikoja olla yksin sisällä ja tylsistyminen uhkaa. Toistaiseksi on näyttänyt siltä, että Niisku pelkää enemmän kolleja, joilla on taipumus ehkä kovempiin otteisiin.

Niisku on sikäli helppo kissa, että se ei vaadi ihmisiltä "ylimääräistä" huomiota, se leikkiikin enimmäkseen yksistään, mutta aktiviteetteja on silti tarjottava. Neiti on kätevä tassuistaan ja varsin leikkisä, mutta se nauttii myös pitkistä päiväunista. Hurmaava nuori neitokainen juhlii kesällä vasta kaksivuotissynttäreitään. Niiskun kaltaisen "ei-sylikissan" on aina vaikeampi löytää uutta kotia, mutta meillä se saa ainakin elää rauhassa odottelemassa sopivaa.

Niiskuneidistä löytyy lisää valokuvia ja luonnekuvaus PESUn kodittomien eläinten sivulta.


maanantai 2. kesäkuuta 2014

Koirakodin esittely

Tilapäiskodiksi lähtemistä olin miettinyt pidempään, mutta en kerrostalossa asuessani saanut vietyä asiaa ajatusta pidemmälle. Omakotitaloon muuton jälkeen tuntui ajoitus sopivalta lähteä mukaan toimintaan. Mukaan lähdin hyvinkin itsekkäistä motiiveista, koska halusin tutustua erilaisiin koiriin ja miettiä miten omia tapoja ja toimintamalleja tulisi muuttaa, jotta yhteiselo sujuu. Halusin myös seurata koirien toimimista laumassa ja toisaalta myös oma koira saisi seuraa tilapäisasukeista. Toki eläinten auttaminen oli myös tärkeä motiivi, jota ilman en olisi lähtenyt aikaani tähän käyttämään. 

Aloitin tilapäiskotina kesällä 2011, jolloin oman urokseni kaveriksi saapui Susa. Susa oli haastava tapaus, koska se oli aggressiivinen sitä lähestyviä ihmisiä kohtaan. Mikäli vastaantulijat olivat välinpitämättömiä niin oli Susakin. Koirien kanssa Susa tuli hyvin toimeen. Olin tietenkin itse saanut päättää haluanko ottaa haasteen vastaan ja olen iloinen, että otin. Susa löysi mahtavan uuden kodin, jossa myös vierailin myöhemmin katsomassa miten elämä sujui. Ensimmäiseen hoitokoiraan kiintyi aika tavalla ja tuli muutama tippakin linssiin, kun luovutuksen aika tuli. Hienointa oli kuitenkin saada koira lopulliseen kotiinsa ja kuulla omistajan sanovan myöhemmin, että päivääkään hän ei vaihtaisi pois. 

Omaan laumaan tuli Susan aikana kodinvaihtaja narttu, joka aiheutti laumadynamiikkaan uusia muutoksia ja itselle lisää haasteista koirien lukemiseen ja lauman hallintaan. Tähän mennessä meillä on ollut neljä Pesun kautta tullutta koiraa, joilla kaikilla on ollut omat haasteensa, mutta kaikki ne ovat löytäneet tiensä minun ja uusien kotiensa sydämeen. Olen etuoikeutettu saadessani mahdollisuuden tutustua mahtaviin koirapersooniin ja voidessani auttaa ne uusiin koteihin rakastetuiksi lemmikeiksi.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Hulda


Eräänä sunnuntaipäivänä puolitoista vuotta sitten sain tekstiviestin puhelimeeni: ”Otatko emon ja pennut hoitoosi?” Tähän tietysti vastasin, että toki, ja näinpä meille päätyi hoitoon Hulda, kolmen pennun tuore emo. Tiesin, että Hulda oli pentujensa kanssa loukutettu ulkoa, mutta ehkäpä kokemattomuuttani en osannut ajatella mitä sekin nyt noin tarkalleen ottaen tarkoitti. Olihan ne kaikki muutkin hoitokissat ajan myötä sopeutuneet hyvin uuteen elämäänsä meillä. Ensitapaamisemme Huldan kanssa ei kuitenkaan mennyt ihan putkeen ja Hulda ampaisi kantokopasta salaman nopeasti ulos suoraan verhoja pitkin katonrajaan. Enpä ollut edes tätä vaihtoehtoa ajatellut, mutta onnekkaasti kaikki keittiötavarat säilyvät ehjänä. Mitä nyt leivänpaahdin taisi rytäkässä tippua, mutta se selvisi tästä voittajana. Sinne verhojen taakse Hulda sitten jähmettyikin seuraavaan päivään asti.

Hulda toisena päivänä tilapäiskodissaan
Huldan pennut: Halla, Hilma ja Hoppu
Vaikka aluksi Hulda säikkyi meitä jo pelkästä katsekontaktista, ahkeran leikittämisen ja muiden kissojemme esimerkin myötä hän alkoi pikkuhiljaa luottaa meihin enemmän. Omista kissoistamme onkin ollut valtavasti hyötyä tässä projektissa; Hulda tulee monesti seuroihimme vasta muiden kissojemme perässä. 

Hulda ja Silppu

Huldan kesyttäminen on edennyt hitaasti mutta varmasti tähän päivään asti. Nykyään Hulda osaa odottaa päivittäisiä leikkihetkiään ja tykkää myös rapsutuksista ja silittelystä ruokailun yhteydessä. Olemme myös hiljattain alkaneet totuttamaan häntä nostamiseen, joka yllätykseksemme ei olekaan ollut Huldan mielestä niin pelottavaa. Huldaa kuitenkin jännittää vielä useammat uudet tilanteet ja ihmiset, eikä rapsuttelemaankaan häntä pääse kuin tietyllä paikalla keittiön maton päällä. Rohkeimmillaan Hulda on jos saa herkkuja komean kissakaverinsa Silpun vieressä.


Nykyään Hulda tulee jo meitä vastaan kun tulemme kotiin. Ehkäpä herkut ovat silloin enemmän Huldan toivelistalla kuin rapsut, mutta se ei meitä haittaa. Hulda on ollut haastava, mutta myös erittäin antoisa hoitokissa. Hulda on mitä mainioin kissa ja on opettanut meille kärsivällisyyttä ja eläimen ehdoilla etenemistä.





perjantai 11. huhtikuuta 2014

Onnistumisen elämyksiä

Kodittomien eläinten tilapäiskotina toimiminen herättää monenlaisia tunteita. Eläinten kohtalot saavat usein tuntemaan myötätuntoa ja suruakin. Iloa sen sijaan tuottavat Pesu ry:ssä toimivat mahtavan mukavat ihmis- ja eläintyypit. Silti parasta ovat onnistumisen kokemukset, joita syntyy kun onnistumme täyttämään perustehtävämme: löydämme uuden kodin eläimelle.

Omiin vuosiini Pesu ry:n tilapäiskotina on kuulunut viisitoista erilaista kissapersoonaa. Kustaan, Kertun, Toffun, Cosmoksen, Elmerin, Ellin, Elmon, Muskan, Taran, Velman, Elmeri II:n, Emman, Nanin, Napin ja Murun huolehtijana toimiminen on ollut kunniatehtävä, ja olen oppinut heiltä jokaiselta jotain kissan elämästä sekä kissan ja ihmisen yhteiselosta. Ehkä mieleenpainuvin kissapersoona on kuitenkin ollut 14-vuotias kissaherra Elmeri, jonka elämässä olen saanut seurailla helmikuusta 2013 lähtien.

Isokokoinen, punavalkoturkkinen Elmeri osoitti olevansa varsinainen Persoona heti meille saavuttuaan. Hän ei pelännyt mitään eikä ketään, vaan kävi heti taloksi. Ensimmäisestä yöstä asti hän nukkui yönsä sängyssämme pääpuolessa tyynyn ja seinän välissä. Meille palvelijoilleen hän opetti kärsivällisesti mutta määrätietoisesti, miten häntä kuuluu hoitaa. Kun hän hyppäsi tiskipöydälle, vesihana piti avata jotta hän sai juodakseen. Kun hän raapi ulko-ovea, hänet tuli viipymättä viedä valjaslenkille. Hellyyttä ja läheisyyttä kiltille Elmerille piti tarjota säännöllisesti ja usein.








Me tilapäiskodin ihmiset olimme hieman huolissamme valloittavan Elmerin tulevaisuudesta. Kiinnostuisiko kukaan näin kypsään ikään ehtineestä kissasta, oli hän sitten miten mukava tahansa? Olimme jo alkaneet henkisesti valmistautua siihen, että Elmeri eläisi loppuikänsä kodissamme... kunnes eräänä päivänä viime vuoden elokuussa puhelin soi.

Kolmihenkinen perhe Tampereen läheltä oli etsiskellyt itselleen kissaa, ja siinä yhteydessä he olivat löytäneet Elmerin esittelyn Pesu ry:n nettisivuilta. He olivat kiinnostuneita tulemaan tapaamaan Elmeriä. Puhuimme kauan puhelimessa, ja puhelinkeskustelun perusteella sovimmekin tapaamisen. Pian perhe tuli kotiimme katsomaan Elmeriä.

Se oli rakkautta ensi silmäyksellä! Tapaamisen jälkeen perhe ilmoitti nopeasti haluavansa antaa Elmerille kodin, ja minäkin pidin heitä mitä sopivimpana perheenä Elmerille. Kaikki tuntui loksahtavan täydellisesti kohdilleen. Ennen adoptiopäätöstä keskustelimme perusteellisesti siitä, mitä aikuisen, jo ikääntyneen kissan adoptoiminen merkitsee. Tosiasia oli, että vaikka kissa onkin usein pitkäikäinen lemmikki, Elmerillä oli jo enemmän vuosia takanaan kuin edessä. Toisaalta hyviä vuosia oli todennäköisesti edessäpäin vielä runsaasti, sillä Elmerin terveydentila oli iästä huolimatta hyvä. Lemmikin omistajan suurin pelkohan on rakkaan lemmikin menettäminen. Toisaalta: se on hinta, jonka maksamme rakkaudesta.

Aikuisen kissan adoptoiminen on usein mielestäni varsin varteenotettava vaihtoehto. Kissanpennut ovat suloisia, mutta kaikella rakkaudella: ovathan ne samalla todella rasittavia! Aikuisesta kissasta jo suunnilleen tietää, millainen se on luonteeltaan ja tavoiltaan, ja pentuajan koheltaminen on jo taaksejäänyttä elämää.

Tällä hetkellä Elmeri elää elämänsä kevättä Ylöjärvellä. Elmerin emäntä lähettää säännöllisesti kuulumisia. Elmerillä on oma piha, jossa se ulkoilee valjaissa. Omien ihmistensä kanssa se lenkkeilee rannassa ja lenkkipoluilla, tutkii paikkoja ja kiipeilee puissa ja aidoilla ja viettää muutenkin aktiivista elämää. Kissaherra seuraa perhettään harrastusmatkoille, ja automatkat taittuvat mukavasti omissa turvavöissä auton penkillä. Kun laiskottaa, se makaa kodin ikkunalaudalla ja seurailee siitä pihan elämää. 




Tunnen suurta kiitollisuutta siitä, että Elmerille kävi näin hyvin. Hän jos kuka ansaitsee ihanat, nautittavat, pitkät vuodet osana omaa perhettään. Usein kysytään, eikö ole surullista luopua kissasta, joka on viettänyt tilapäiskodissa pitkän ajan, joskus jopa kuukausia tai pidempään. Vastaan aina, että ei ole. Päinvastoin, olen iloinen kun löydän hoidokilleni kodin, johon voin luottaa ja jonka tiedän huolehtivan eläimestä hyvin. Sellaisille onnistumisen elämyksille mikään ei vedä vertaa!

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Rakkaalla lapsella on monta nimeä

PESUn tilapäiskodit saavat usein keksiä nimiä hoitoeläimilleen. Meillä on ollut muutamia kissapentueita hoidossa ja nimeämisurakka on hoidettu aina tietyn kirjaimen mukaan. Viimeksi vuoroon tuli hieman hankala O-kirjain, mutta onneksi pentuja on vain kaksi. Toinen sai (epäonnekseen) nimeksi Ozzy juuri näkemäni dokumenttifilmin tähden mukaan ja veljestä tuli Okki.

Koska uusi omistaja haluaa usein itse keksiä kissalleen nimen, olemme yrittäneet välttää kutsumasta pentuja niiden nimillä. Niinpä niille onkin siunautunut liuta kutsumanimiä. Suosituimpia ovat olleet pennut, pojat, veljekset, lapset, veijot (älkää kysykö...), hömpät ja joskus ihan syystäkin riiviöt. Okki ja Ozzy – ihan suomalaisittain lausuttuna Ossi – ovat ehkä sen verran epäkissamaisia nimiä, että uusi koti haluaa ehkä keksiä paremmat. 

Kaksikon touhuja voi kurkistaa pienestä videosta PESU:n Youtube-sivuilta:




Kuten näkyy, Okki osaa "antaa tassua" raksuja vastaan, Ozzy sen sijaan tykkää että raksut laitetaan suoraan suuhun, palvelun pitää siis pelata ;) 

Alkukankeuden jälkeen pojat ovat olleet varsin kilttejä ja seurallisia pentuja, vaikka niitä ei pääsekään vielä kunnolla halimaan. Ne syntyivät maatilalla elokuussa 2013 ja ovat sopeutuneet hyvin sisäkissoiksi. Joskus tosin tuntuu että meillä asuu villihevoslauma, kun pojat laukkaavat peräkanaa pitkin taloa, ja välillä taas kuulostaa siltä kuin olisi sammakoita, kun ne pitävät yhteyttä toisiinsa kurnuttamalla. Pojat voidaan luovuttaa myös eri koteihin, kunhan on joku muu nuori kissa leikkikaveriksi ja turvaksi. Uudessa kodissa pitäisi olla taitoa ja malttia käsitellä vielä hieman arkoja kissoja, mutta pentujen leikki-intoa ja pohjattomalta tuntuvaa ruokahalua on helppo hyödyntää tutustumisessa.

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Napin ja Murun tarina

Sekä Napin että Murun elämä alkoi kuten niin monen muunkin Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen hoiviin päätyneen kissan: he syntyivät osaksi vapaina ulkoilevia kissalaumoja, kumpikin tahoillaan Tampereen lähikunnissa. Nappi syntyi syksyllä 2010 ja ehti viettää villiä, vapaata ja vaarallista ulkokissan elämää yhden talven ajan, ennen kuin hänet poimittiin sisälle lämpimään. Muru taas syntyi kesällä 2012 ja ehti asustella ulkosalla elämänsä ensimmäisen vuoden ennen sisäkissan elämäänsä.

Elämän alkutaival on jättänyt jälkensä sekä Nappiin että Muruun. Nappi on kissa, joka ei ihmisistä piittaa, kunhan ne vain eivät tule liian lähelle. Ihmisille on Napin elämässä varattu vain huoltajan rooli. Nappi pitää huolen siitä, ettei ihminen pääse kosketusetäisyydelle. Silloin tällöin hänen tarkkaavaisuutensa tosin herpaantuu, ja hän saattaa aivan vahingossa ruokkimistouhujen ohessa käydä keittiössä puskemassa ihmisen jalkaa... Kissakavereita Nappi sen sijaan rakastaa, ja komeille kolleille keimailua hän ei kerta kaikkiaan voi vastustaa. Ilman kissakaveria hän vetäytyy kuoreensa ja taantuu piilottelemaan sängyn alle tai huonekalujen taakse. Kunhan Nappi vain saa tukea kissakaverilta, hän on kyllä näkyvästi mukana kodin touhuissa koko ajan.


Nappi päiväunilla

Muru on luonteeltaan hyvin aktiivinen ja utelias kissa. Leikit ovat hänelle kaikki kaikessa. Jopa ruokailuhetkestä Muru tekee leikin: hän ottaa ruokapaloja tassuunsa ja viskelee niitä näkyvästi ympäri keittiötä, juosten sitten niiden perään niitä ”saalistamaan”. Usein Murun löytää möyrimästä sängystä päiväpeiton alta. Hän myös juttelee omalla tavallaan hiljaa kurisemalla. Ihmisistä Murukaan ei erikoisemmin välitä: jos hän saa päättää, ihmiset pysyvät sopivan välimatkan päässä, ja hän tulee halutessaan itse tarkastelemaan näitä kaksijalkaisia lähempää. Joskus hän jopa sallii pienen rapsutuksen korvan takaa.

Napin ja Murun tiet kohtasivat syksyllä 2013 tilapäiskodissa Valkeakoskella. Alun tutustumisrituaalien jälkeen Nappi ja Muru ovat olleet erottamattomat. Parhaat päiväunet saa otettua yhtenä keränä sängyllä tai kiipeilypuun korissa. Välillä ystävää hemmotellaan hellällä turkin pesulla. Aika usein pesuhetki muuttuu ystävällismieliseksi painituokioksi. Riitaa tytöille ei tule koskaan. Sähäkät juoksukilpailut otetaan Nappi edellä ja Muru perässä – ja sitten mennäänkin jo toiseen suuntaan käänteisessä järjestyksessä.


Muru ja Nappi päiväunilla

Napin ja Murun tarinan viimeistä lukua ei ole vielä kirjoitettu. Ihannetapauksessa se sisältäisi oman, yhteisen loppuelämän kodin. Tästä kodista löytyisi ymmärtäväinen ihminen, jolla olisi aikaisempaa kokemusta kissoista, ja joka ymmärtäisi näiden ihanien, persoonallisten neitojen erityislaatuisuuden ja heidän tarpeensa. Leikin, hyvän ruoan, turvallisten rutiinien ja ajan avulla Napista ja Murusta saa kivat kissakaverit, joiden touhuja on mukava seurailla päivittäin.

perjantai 21. helmikuuta 2014

Matami

12-vuotias Matami-rouva määräilee määkimällä. Sillä on erittäin persoonallinen ääni, jota se käyttää, kun sitä yrittää häätää paikaltaan sohvalta tai jos iltaruoka meinaa unohtua. Matami on arvonsa tunteva kissa ja lyllertää valtaistuimelleen, sohvalle, odottelemaan aina rapsutuksia.


Vaikka leidi on jo seniori-iässä, se on silti pirteä ja aktiivinen kissa. Narulelun kanssa on mukava leikkiä, ja joskus sitä ihan hämmästyy, kuinka rouva jaksaa spurttailla. Spurttailu tekeekin rouvalle ihan hyvää, sillä pudotettavaa painoa on vielä jonkin verran. 

Rouva rakastaa huomiota ja rojahtaakin mielellään sohvalle kuorsaamaan. Vieraat tullaan myös yleensä puskemaan ja tervehtimään.



Matami vietti suurimman osan entisestä elämästään koiran kaverina. Se suhtautuu koiriin erittäin hyvin, mutta kissoja se ei oikein ymmärrä. 



Matamin kuvauksen voit lukea kokonaisuudessaan Pesun sivuilta. Mikäli kiinnostuit Matami-kissasta, soita kissakoordinaattorille numeroon 045 657 2148.

tiistai 18. helmikuuta 2014

Blogi muutti

Vapaaehtoista eläinsuojelua -blogi muutti Bloggerin huoviin. Vanhoja kirjoituksia voit lukea Vuodatus.netistä!